Sivuhahmot

Liittolaiset eli allyt huutavat vähemmistöjen puolesta netissä, kotonaan ja työpaikoillaan. He puhuvat niiden puolesta, joilla ei ole ääntä. Vievätkö he äänen itse?

Ally 1.

Aija Salo, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja. Puolustaa saamelaisia.

”Jos Suomessa ajetaan saamelaiskulttuuri alas, sillä on valtava merkitys koko kulttuurin säilymisen kannalta. Vaikkapa inarinsaamen ja koltansaamen kielet voivat hävitä kokonaan suomalaisten toimesta.
Tajusin asian, kun tutustuin viisitoista vuotta sitten kaukaisen sukulaiseni puolisoon. On hämmästyttävää, että Suomessa on kulttuureita ja kieliä, joista ei tiedä mitään. Halusin tietää: valitsin sivuaineeksi pohjoissaamen kielen ja kulttuurin.
Itse olen korkeasti koulutettu, keskiluokkainen, valkoinen henkilö, jolla on vakituinen työ ja perhe. Minun on helppoa liikkua rajojen yli tai liikkua portaissa tai asioida kaupassa ilman, että vartija seuraa minua. Minun kuuluu käyttää valtaani eriarvoisuuden osoittamiseksi ja vähemtämiseksi. Olen alka-nut kuunnella saamelaisten kokemuksia ja koittanut painaa niitä mieleeni.
On inhimillistä olla otettu liittolaisuudesta saadusta kiitoksesta. Jaan sosiaalisessa mediassa saamelaisten haastatteluita. Voin painottaa tuttavilleni heidän asiansa merkityksellisyyttä.
Samalla pitää kuitenkin olla tarkkana siitä, että vaikka omalla toiminnallaan hyödyttäisi itseään, liittolaisuutta ei lähtökohtaisesti tehdä itseään varten. Koko termi on hankala, koska siihen helposti liitetään sädekehä, vaikka kaikissa ihmisoikeuskysymyksissä on tärkeää miettiä omaa asemaansa ja oikeutustaan.
En odota pään silitystä. Tulee olla valmis ottamaan joko itse saamansa tai yleisemmin esitetty kritiikki vastaan ja pohtia, pitäisikö omaa toimintaa muuttaa. Itsereflektio on olennaista, mutta pelkästään itseään pohtimalla ei saa muutosta aikaan.
Jos pienet ryhmät vaikuttaisivat vain yksin omasta puolestaan, muutosta ei tapahtuisi ikinä. Kaikki tarvitsevat liittolaisia. Mutta toisten puolesta tehtävän vaikutustyön olisi hyvä perustua jonkinlaiseen mandaattiin, vuorovaikutukseen ja tietoon.”

”tuntuu inhalta, jos joku ottaa omaksi asiakseen nimittää itseään liittolaiseksi”

Ally 2.

Otava, esteettömyysaktivisti. Puolustaa liikuntarajoitteisia ja kehitysvammaisia.

”Liittolaisena yritän toimia siten, että olisin mahdollisimman näkymätön. Siksi en halua esiintyä tässäkään jutussa omalla nimelläni enkä kuvallani. En halua toitottaa, että juuri minä teen tätä asiaa.
En tee tätä sen vuoksi, että saisin siitä kiitosta, vaan koska se on oikein.
Olen aina seurannut paljon Youtube-tilejä, joilla ihmiset kertovat omista marginaali-identiteettikokemuksistaan. Törmäsin henkilöön, joka kertoi kokemuksistaan ableismista, joista kärsi epilepsian vuoksi. En ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi, että tällainen sorron muoto on olemassa.
Aloin ymmärtää ableismin kirjoa, kun työskentelin henkilökohtaisena avustajana. Hänen piti selvittää valtavasti eri paikkojen esteettömyyttä. Selvisi, että yleinen kuva henkilöstä, joka tarvitsee esteettömyyttä, on pyörätuolissa oleva henkilö. Kuitenkin hyvin pieni osa niistä, jotka tarvitsevat esteettömyyttä, kuuluvat tähän kategoriaan. Avustamani henkilö ei käyttänyt pyörätuolia juurikaan. Hänen tarpeitaan ei osattu ottaa huomioon.
Tajusin, että jos jossain on vaikkapa bileet, minun ei tarvitse miettiä ollenkaan, missä ne järjestetään. Minun ei tarvitse jokaiseen uuteen paikkaan mennessä soittaa etukäteen sen vuoksi, että vaikka esteettömyystiedot olisikin ilmoitettu, ne on monesti tehty niin huonosti, ettei niistä ole hyötyä. Esteettömyystarpeet voivat esimerkiksi mennä päällekkäin: palovaroittimen välkkyvä valo voi aiheuttaa esteellisyyttä henkilölle, jolla on epilepsia, mutta kuulovammaiset tarvitsevat valon.
Jos minun on mahdollista oman etuoikeuteni turvin nostaa muiden ääniä esiin, mielellään teen sitä. Voin yrittää olla liittolainen, mutta en kutsu itseäni liittolaiseksi, koska en koe, että voisin itse antaa sen tittelin itselleni. Tiedän, että tuntuu inhalta, jos joku ottaa omaksi asiakseen nimittää itseään liittolaiseksi, mutta ei sitten teekään mitään, mikä hyödyttää. Tykkään sanonnasta: ally ei ole identiteetti vaan verbi.
Pitäisi muistaa, etten jaa tätä kokemusta itse, joten en voi sanoa tai tietää, millainen se on kokea. Aluksi sorruin liialliseen uteluun. On tärkeää, ettei ajattele, että sorrettuihin ryhmiin kuuluvilla olisi jotenkin velvollisuus opettaa liittolaista. Sorron purkamista ei ole se, että kuormittaa sorrettuja henkilöitä lisää.”

”Jos minä saan välillä vähän paskaa niskaan, se on aika pientä sen rinnalla, mitä vähemmistöt joutuvat mahdollisesti päivittäin kokemaan.”

Ally 3.

Juho Pylvänäinen, ylikersantti. Puolustaa tasa-arvoa.

”Olen valkoinen mies, joten minua kuunnellaan eri tavalla kuin jos olisin rodullistettu, nainen tai muunsuku-puolinen. Eron suhtautumisessa huomaa etenkin, jos puhuu miehille tasa-arvosta.
Pitää pyrkiä toimimaan siten, ettei samalla toisinna etuoikeuksia ja stereotypioita negatiivisilla tavoilla. Enhän minä voi puhua rodullistettujen, naisten tai transsukupuolisten kokemuksista.
Mutta koen, että sillä hetkellä kun puhun miehille esimerkiksi naisten asemasta,  olen sorrettujen naisten liittolainen.
Se voi mennä myös pieleen. Kun marssin viime kesänä ylikersantin asussa Pride-kulkueen kärjessä, minulta pyydettiin paljon haastatteluita. Tiedostin jossain vaiheessa, että nyt menee osittain mönkään. Tarkoitus oli ollut nostaa esiin asioita ja saada vähemmistöjen ääniä kuuluviin, ei omaani. Nyt jälkikäteen olen miettinyt, olisiko vain pitänyt kieltäytyä, ehdottaa muita haastateltavia ja todeta, etten halua viedä palstatilaa muilta ihmisiltä.
Kyllähän tällaisella altistaa itsensä paskapuheelle ja törkykamalle, mutta jos minä saan välillä vähän paskaa niskaan, se on aika pientä sen rinnalla, mitä vähemmistöt joutuvat mahdollisesti päivittäin kokemaan.
En ole onneksi onnistunut sössimään kovin pahoin. Pyrin suhtautumaan omaan toimintaani ja ajatusmaailmaani kriittisesti. Olen saanut paljon hyviä neuvoja siihen, miten kannattaa toimia. Siinä mielessä olen onnistunut ennakoimaan jonkin verran.
Parempi palkinto kuin kiitos on se, että asioista keskustellaan ja mahdollisesti ne etenevät parempaan suuntaan. Henkilökohtaisia tarpeita minulla ei ole.”