Pilvet roikkuvat Pirkkalassa matalalla. Noin 20 kilometrin päässä Tampereelta sijaitsevassa varuskunnassa toimii Satakunnan lennosto. Vaikka sotakoneita ei voi erottaa harmaalta taivaalta, ylhäältä kuuluu ajoittain hävittäjien uhkaava jylinä.
Varuskunnan valmius on tasolla bravo, kuten muissakin Suomen varuskunnissa vuodesta 2022 lähtien. Puolustusvoimat mittaa turvallisuustasoa kirjainkoodeilla A-D, joista D on korkein.
Tampereen seudun sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Sompa-Hokkanen kuljettaa meidät läpi vartioidusta portista.
Autossa Sompa-Hokkanen selittää, että ennen varuskuntaan pääsi iltakahveille Pirkkalasta kuka tahansa. Nykyään alue on suljettu, eivätkä edes palvelustaan suorittavien sotilaiden omaiset pääse varuskuntaan kuin erityistapauksissa. Tällainen on esimerkiksi vala- ja vakuutustilaisuus, jossa nuoret sotilaat vannovat uskollisuutensa valtiolle.
Ajamme lyhyen matkan matalalle rakennukselle, jossa toimii sekä sotilaskoti että varuskunnan muonituskeskus, eli muke. Sotaväessä kaikelle pitää olla lyhenne.
Jokaisessa Suomen varuskunnassa on sotilaskoti, eli sotku tai sode. Ne ovat paikkoja, joissa palvelustaan suorittavat voivat viettää vapaa-aikaansa. Yleensä sotilaskodissa on ainakin kahvila, grilli, biljardipöytä, kirjasto ja pelikonsoleita.
Sompa-Hokkanen on toiminut sotilaskotisisarena yli 30 vuotta. Sotilaskodeissa toimivia vapaaehtoisia sanotaan sisariksi ja veljiksi, mutta selvä enemmistö heistä on naisia. Suomen noin 4 500:sta sotilaskotivapaaehtoisesta miehiä on vain parisataa, ja arkipuheessa vapaaehtoisiin viitataan usein pelkästään sisarina.
Puolustusvoimat tai Rajavartiolaitos tarjoaa tilat ja sotilaskodit pyörivät pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Työntekijöitä niissä on koko maassa yhteensä 170.
Sotilaskodit ovat pisimpään Suomessa yhtäjaksoisesti järjestettyä vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa. Ensimmäiset sotilaskodit perustettiin heti itsenäistymisen jälkeen, ja Sotilaskotiliitto vuonna 1921. Tampereen seudun sotilaskotiyhdistys perustettiin vuonna 1918.
Pirkkalan sotilaskodissa leijailee ominaistuoksu, joka on yhdistelmä suodatinkahvia, munkin paistorasvaa sekä sotilaiden maastopukuihin varastoinnista tarttunutta hajua.
Sisällä meitä odottavat Leena Heiskanen, yhdistyksen taloudenhoitaja, sekä Paula Niiniharju-Lehto, joka toimii liikkuvan sotilaskodin päällikkönä ja henkilökunnan esihenkilönä.
Kaikki kolme naista ovat tyypillisiä sotilaskotisisaria. Niiniharju-Lehto ja Sompa-Hokkanen ovat eläkkeellä, eikä Heiskanenkaan aio olla enää pitkään työelämässä.
”Tykkään hirveästi yhdessä tekemisestä. Kun voi tehdä jonkun hyväksi jotain, siitä saa itsellekin iloa”, Heiskanen kuvailee syitään osallistua toimintaan.
Sotilaskotien tulee toimia poikkeusolojenkin aikana, ja sodissa myös kuoli sisaria. Yhdistykset eivät voi vaatia jäseniään sitoutumaan poikkeusolojen toimintaan samalla tavalla kuin Puolustusvoimat, mutta vapaaehtoiset ovat pääasiassa sitoutuneita myös siihen.
”Haluan olla mukana, isänikin oli sodassa puolustamassa Suomea”, Sompa-Hokkanen sanoo.
Militarismin takaa paljastuu patriarkaatti
Militarismia tutkiva Leena Vastapuu varttui Mikkelin Karkialammen varuskunnan vieressä. Lapsena hän kävi sotilaskodissa syömässä munkkeja ja leikki varuskunta-alueella.
”Olen pyörinyt siellä aika laittomissa paikoissa juoksuhaudoissa ja ampumaradoilla.”
Vastapuu työskentelee erikoistutkijana Turun yliopistossa ja apulaisprofessorina Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän kertoo ymmärtäneensä vasta ruotsalaisten kollegojensa kanssa keskusteltuaan, kuinka erikoinen instituutio sotilaskoti on.
Yli 4 000 suomalaista naista naista tekee vapaaehtoista maanpuolustustyötä Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle, jotka tarjoavat vain tilat heidän käyttöönsä. Toisaalta niin tekevät myös aktiivireserviläiset, joista suurin osa on miehiä.
Vastapuu näkee sotilaskotitoiminnan esimerkkinä maanpuolustustoiminnan sukupuolittuneisuudesta. Naisten rooli on tarjota hoivaa ja kodinomaista tunnelmaa sotilaille ilman palkkaa ja siten tukea Puolustusvoimien toimintaa.
”Kun militarismi vahvistuu, myös perinteiset patriarkaaliset arvot nousevat pinnalle sekä vahvistuvat”, sanoo Vastapuu.
Hän on hakenut rahoitusta tutkimushankkeelle, jossa tarkastellaan sotilaskotitoimintaa feministisistä lähtökohdista käsin.
Militarismi ei ole sama asia kuin sotilaallinen varustautuminen. Feministisen militarismitutkimuksen uranuurtaja Cynthia Enloe on määritellyt militarismin ideologiaksi, jossa sotilaallisen vallan ja instituutioiden arvostus kasvaa. Niistä tulee arkipäivisiä asioita ja niiden rooli yhteiskunnassa korostuu. Militarisaatio on prosessi, joka johtaa militarismiin.
Vastapuun ja muiden tutkijoiden mukaan tämä prosessi on kiihtynyt Suomessa etenkin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan vuonna 2022.
”Militarismissa palataan sellaiseen maailmaan, jossa maskuliini suojaa feminiiniä, ja turvallisuudesta voivat puhua ennen kaikkea miehet sotilasunivormuissa ja puvut päällä”, Vastapuu selittää.
Asetelmaan liittyy myös se, että naiset ja lapset nähdään lähtökohtaisesti uhreina, joilla ei ole omaa toimijuutta.
Maanpuolustukseen on tehty suuria satsauksia.
Tänä vuonna Suomen puolustusmenoihin on varattu 6,5 miljardia euroa. Sotilaskodin vapaaehtoiset saavat vuoron aikana palkkioksi munkkikahvit. Vapaaehtoiset maksavat harrastuksestaan yhdistykselle jäsenmaksua, joka on esimerkiksi Tampereella 15 euroa vuodessa.
Militarismin sukupuolittuneisuutta ei Vastapuun mukaan voi korjata vain sillä, että naisia osallistuisi enemmän maanpuolustustoimintaan. Rakenteiden purkamiseen vaaditaan suurempaa muutosta.
”Naisten määrän lisääminen ei tee instituutioista automaattisesti vähemmän maskuliinisia ja hierarkkisia tai enemmän tasa-arvoisia. Pitää puuttua rakenteisiin, jotka aiheuttavat epätasa-arvoa”
Demokratian tila kaventuu
Eräs militarisaation tunnusmerkki on julkisen keskustelun näköalattomuus. Demokraattinen keskustelu typistyy, kun aseellinen varautuminen ohittaa tärkeysjärjestyksessä kaikki muut julkiset tehtävät.
”En sano, että meidän ei pitäisi varautua aseellisesti. Mutta eihän se sitä tarkoita, että pitää leikata rauhanjärjestöjen rahoitus, niin kuin on tehty Suomessa ja Ruotsissa”, Vastapuu sanoo turhautuneena.
Valtioneuvosto päätti vuonna 2024 lakkauttaa rauhantyön yleisavustuksen osana hallituksen säästötoimenpiteitä. Rauhanjärjestöt näkevät päätöksen osana militarisaatiokehitystä.
Vastapuu on tutkinut aiemmin nais- ja tyttösotilaita Liberiassa. Hänen mukaansa julkisen keskustelun muuttuminen Suomessa on alkanut muistuttamaan kehityskulkuja, joita hän on nähnyt sota-alueilla.
Onko demokratian tila jo kaventunut Suomessa?
Vastapuun mielestä ”ehdottomasti”. Se ilmenee hänen mukaansa niin, että osa hänen kollegoistaan ei halua puhua ollenkaan julkisesti esimerkiksi militarisaatiosta tai Gazasta.
”He pelkäävät leimakirvettä tai suoranaista vihapuhetta.”
Joidenkin aiheiden osalta hiljaisuus on hätkähdyttävä. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen DCA-puolustusyhteistyösopimus tuli voimaan viime syksynä. Suomi myönsi vuonna 2023 laaditulla sopimuksella Yhdysvaltojen joukoille pääsyn 15 sotilasalueelle ja mahdollisti amerikkalaisten aseiden ja tarvikkeiden varastoinnin Suomen maaperällä. Näitä alueita on Raaseporista Ivaloon.
Suomi luovutti sopimuksella suvereniteettiään Yhdysvalloille sekä sotilas- että oikeudellisissa asioissa.
”Ja nyt tuolla on vallassa Trump. Pitäisi käydä keskustelua siitä, mitä se tarkoittaa, että USA:lla on pääsy tänne meidän suvereenille alueellemme”, Vastapuu sanoo.
Rakas suomalaisuus
Pirkkalan Sotilaskodin myymälän hyllylle on aseteltu pastellivärisiä lasten t-paitoja, joissa on hävittäjän kuvia.
Kolmen sisaren motiivit lähteä sotilaskotitoimintaan liittyvät pääasiassa mukavaan yhdessä tekemiseen. Sotilaskodissa pääsee puuhailemaan käytännön asioita – leipomaan munkkeja, työskentelemään kassalla ja ajamaan sotilaskotiautoa tapahtumiin.
Varusmiehet saavat kolmikolta kiitosta. Nykynuoret ovat kuulemma hyväkäytöksisiä ja kovia juttelemaan. Herkkutottumukset tosin ovat muuttuneet ajan saatossa.
”Nykynuoriso ei osta niin herkästi enää kahvia ja munkkia, vaan energiajuoman ja paninin”, Heiskanen sanoo.
Sisaret kertovat, että yleisötapahtumissa munkkia kuitenkin kuluu. Haastattelua edeltävänä viikonloppuna sotilaskotiauto oli akateemisen kyykän MM-kisoissa, jossa munkkeja meni 850 kappaletta ja kahvia noin 65 litraa.
Vapaaehtoiset tekevät säännöllisesti ”keikkoja” varuskunnan ulkopuolella. Tapahtuman järjestäjä saa paikalle halpaa kahvia ja munkkia, yhdistys taas lisätuloja.
Sitä ei sovi unohtaa, että toiminnalla on myös maanpuolustuksellinen tarkoitus. Sompa-Hokkanen, Heiskanen ja Niiniharju-Lehto kertovat olevansa hyvin isänmaallisia.
”Kun Maamme -laulu soi, siitä tulee ihan kylmät väreet ja kyyneleet silmiin”, Niiniharju-Lehto sanoo.
Kaikki kolme kuvailevat isänmaallisuutta ennen kaikkea tunteeksi. Kansallisen symbolin, kuten Suomen lipun nähdessä herää ylpeyden tunne, joka liikuttaa. Suomalaisuus on heille rakas asia.
”Yhdistyksellä on omat perinteet veteraanipäivänä, itsenäisyyspäivänä ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Siellä tuntee, että on suomalainen ja sinulla on vapaa isänmaa”, Sompa-Hokkanen sanoo.
Varoittava esimerkki
Militarisaatiota voi ajatella janana. Sen toiseen päähän voisi asettaa esimerkiksi Islannin kaltaisen valtion, jolla ei ole omia asevoimia, ja joka on pysynyt suhteellisen hyvin erossa sodista.
Toisessa päässä ovat Pohjois-Korean ja Israelin kaltaiset maat, joissa valtio uhraa mitä vain, että asevoimille riittää rahaa.
Venäjä kuuluu samaan kastiin edellä mainittujen valtioiden kanssa. Sotatalous jyllää, asevoimien rekrytointikoneisto pyörii ja julma lihamylly jauhaa imperiumin lounaislaidalla.
Myös kasvatus on valjastettu sotakoneiston tarpeisiin. Nuoret tarvitaan Putinin hallinnon puolelle, sanoo Venäjän kasvatusjärjestelmän militarisaatiota tutkiva väitöskirjatutkija Jonna Alava Helsingin yliopistosta.
”Venäjällä halutaan luoda uusi ihminen, joka on yhdistelmä kansalaista ja sotilasta”, hän kuvailee.
Merkittävin sotilaallista kasvatusta antava, alaikäisille suunnattu järjestö Venäjällä on Junarmija, jolla on yli puolitoista miljoonaa 8–18-vuotiasta jäsentä.
Lapsille ja nuorille opetetaan Junarmijassa esimerkiksi marssimista, aseiden käsittelyä ja muita sotilaallisia taitoja. Toimintaan kuuluu tietenkin myös ideologinen kasvatus, jossa korostetaan Venäjän ja sen kansan erityisyyttä.
Osallistuminen on ilmaista, ja Junarmijan järjestämät kesäleirit ovat suosittuja etenkin maaseudulla, missä harrastusmahdollisuuksia on vähemmän. Alava vertaa järjestön pitkiä kesäleirejä Natsi-Saksan Hitlerjugendiin.
”Ajatus on, että perhe on oikeaoppisen kasvatuksen heikoin lenkki. Lapset pitää ottaa heistä vähän kauemmaksi, että aivopesu onnistuu paremmin.”
Sotilaallis-isänmaallinen kasvatus on tuotu voimalla myös kouluihin. Alavan mukaan lukiolaisilla on keskimäärin neljä tuntia sotilaallista koulutusta viikossa.
Militarisaatio on patriarkaalista myös Venäjällä. Putinin hallinnon ja ortodoksisen kirkon puheissa Ukrainan sodassa puolustetaan Venäjän patrioottista järjestystä, jossa “miehet ovat miehiä ja naiset naisia”.
”Naisista halutaan tehdä militarisoituja äitejä, jotka tukevat Putinin hallintoa ja ovat kotirintaman roolissa tukemassa poikiaan. Miehet syntyvät tykinruuaksi, jonka ainoa arvo on militaarisessa maskuliinisuudessa.”
Mikään valtio ei ole immuuni militarismille. Alavan mukaan Suomessa oli itsenäistymisen ja sotien välillä vallalla pitkälti samanlainen ajattelu kuin Venäjällä nyt.
Hän uskookin, että parasta lääkettä nykyiselle suomalaiselle julkiselle keskustelulle on tarkastella
venäläisiä esimerkkejä.
”Että tätäkö me oikeasti halutaan? Eikö meidän pitänyt olla vähän erilainen kuin Venäjä?”
“Se on aina ollut iso osa meidän identiteettiämme.”
Maanpuolustustahto pysyy korkealla
Leena Vastapuulla on ollut viime aikoina tekeillä Suomen ja Ruotsin militarisaatiota vertaileva tutkimus. Hän on tullut siihen tulokseen, että Suomi on ollut alusta alkaen hyvin militarisoitunut yhteiskunta.
Vastapuun mukaan kollektiivinen Venäjän pelko on pitänyt Suomen militarisoituneena itsenäisyydestä lähtien. Aiemmin militarismia taas piti yllä se, että Suomi oli suurvaltojen valtapelien välikappale.
”Se on aina ollut iso osa meidän identiteettiämme.”
Vastapuu toivoisi, että turvallisuuskäsitystä laajennettaisiin. Hän muistuttaa, että myös heikompien pitäminen mukana yhteiskunnassa on turvallisuuskysymys.
Militarismitutkija Noora Kotilainen arvioi hiljattain Kansan Uutisten haastattelussa, että hyvinvointipalvelujen leikkaukset vaikuttavat suomalaisten laajemman turvallisuudentunteen lisäksi myös suoraan sotilaalliseen turvallisuuteen. Kotilainen toimitti Susanna Hastin kanssa viime vuonna julkaistun Sodan pauloissa -kirjan, joka käsittelee erityisesti suomalaista militarismia.
Kotilainen kysyy artikkelissa, onko Suomi tulevaisuudessa enää puolustamisen arvoinen maa, jos hyvinvointiyhteiskunta puretaan.
Suomalaisten maanpuolustustahto on pysynyt varsin korkealla etenkin vuoden 2022 jälkeen. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuonna 2023 tehdyssä kyselyssä 79 prosenttia vastaajista halusi, että Suomea puolustettaisiin aseellisesti jos maahan hyökättäisiin, vaikka tulos vaikuttaisi epävarmalta.
Vuonna 2024 luku oli 78 prosenttia. Hienoisesta laskusta huolimatta tulos on mittaushistorian kärkikastia.
Aina valmiudessa
Tasavallan presidentin, Puolustusvoimien komentajan ja Satakunnan lennoston komentajan valokuvat tuijottavat sotilaskodin seinältä vaaleanpunaisia ystävänpäiväkoristeita, jotka yhdistyksen käsityöjaosto on juuri saanut valmiiksi.
Pirkkalan sisaret kehuvat yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Tapahtumien järjestelyjä sopiessa on oppinut tuntemaan sotilaita ja suhteet toimivat.
Yhteistyön virallisessa puolessa olisi tosin vielä parannettavaa. Sotilaskotiyhdistyksen kokouksissa pitäisi olla mukana Puolustusvoimien edustaja varuskunnasta, mutta hän ei useinkaan tule paikalle.
”Kun kokoukset ovat illalla, niin eivät he työajan jälkeen halua tulla”, Sompa-Hokkanen sanoo.
Osa sotilaskotien vapaaehtoisista osallistuu erilaisille valmiutta ylläpitäville kursseille. Paula Niiniharju-Lehto kävi viime vuonna Puolustusvoimien ylläpitämällä Rovajärven harjoitusalueella kokeilemassa poikkeusolojen toimintaa.
Harjoituksessa kokeiltiin erilaisilla rasteilla muun muassa pakettiauton naamioimista. Osallistujat pääsivät myös käyttämään lämpökameraa, jolla katsottiin, miten lämpöjäljen peittäminen oli onnistunut.
Leena Heiskanen on epävarma omasta maanpuolustustahdostaan. Hän pohtii, saisiko valmiuskurssille osallistuminen hänet vain huolestuneemmaksi mahdollisesta konfliktista.
”Onko se niin, että jos ei anna oman mielikuvituksen laukata, niin ei tule sitä ahdistusta, mitä minä pelkään?” Heiskanen kysyy Niiniharju-Lehdolta.
Niiniharju-Lehdon neuvo on, että asiat pitää ottaa asioina. Hän kertoo, että on ainakin itse ilmoittautunut vapaaehtoiseksi liiton poikkeusolojen rekisteriin. Puolustusvoimien kanssa tehdyn sopimuksen mukaan sotilaskotipalveluita tulee olla tarjolla poikkeusoloissa ainakin kerran viikossa.
Jos sota syttyisi, Niiniharju-Lehto ja muut vapaaehtoiset olisivat määrätyllä paikalla varmistamassa, että sotilaat pääsevät peseytymään, virkistäytymään ja rentoutumaan.
Kolme sisarta kertovat olevansa ylpeitä siitä, että he voivat tukea Puolustusvoimia vapaaehtoistyöllään. Ylpeys tuntuu erityisesti yleisötapahtumissa, joissa vapaaehtoiset liikkuvat sotilaskodin jääkärinvihreissä työasuissa.
”Kun on siellä sotilaskotipuku päällä, ihmiset hymyilevät sinulle. Kyllä silloin on ylpeä, että on mukana”, Niiniharju-Lehto kertoo.
Lisäys 8.4 klo 10.14: Juttua varten on haastateltu myös rauhantutkija Tarja Väyrystä Tampereen yliopistosta sekä Sotilaskotiliiton toiminnanjohtaja Satu Mustalahtea.
