Arkisto

Kaikki artikkelit

Emilia Männynvälin esseestä Toiste en suostu katoamaan nousi viime syksynä kulttuurikiista, koska teksti oli monen mielestä transvihamielinen. Kirjailija Raisa Omaheimo ja tutkija Saara Särmä päättivät selvittää juurta jaksain, mikä tekstissä osuu intersektionaalisen feministin hermoon.
Saamenpuvut eli gáktit ja saamenkäsityöt ovat rikkaan, ajassa kiinni elävän kulttuurin näkyvimpiä symboleja. Joskus ne toimivat välineinä queer-identiteetin ilmaisuun. Yksinkertaisimmillaankin gáktit ovat täynnä merkityksiä ja hiljaisia viestejä niin omistajansa juurista kuin nykyisyydestäkin – ainakin heille, jotka osaavat viestejä tulkita.
Näyttelijä, näytelmäkirjailija ja aktivisti Noora Dadu on yksi kantavista voimista palestiinalaisten oikeuksia ajavassa Sumud-verkostossa. Lisäksi hän on pitkään osallistunut suomalaiseen kulttuurikeskusteluun siitä, millaisia rooleja vähemmistöön kuuluville näyttelijöille tarjotaan. Dadu näkee sekä roolitussyrjinnän että palestiinalaisen kansanmurhan osana samaa epäinhimillistämisen jatkumoa.
Zombiapokalypsi on useimmille tuttu tarina, vaikka ei olisi koskaan nähnyt yhtäkään zombielokuvaa. Tulvan kolumnisti Alma Tuuva on huomannut viime aikoina hahmottavansa maailman yhtenä suurena zombileffana.
Esikoiskirjailija ja aktivisti Sara Al Husaini haluaa, että myös valkoiset feministit opettelevat puhumaan kunniaväkivallasta. Oman kortensa hän on jo kantanut kekoon kirjoittamalla kirjan avioliitosta, johon perhe hänet pakotti.
Ensi viikolla ilmestyvässä Tulvassa kerrotaan Ouva Kotkanojasta ja hänen puolisostaan, jotka ovat odottaneet pitkään päätöstä lapsettomuushoidoista. Kotkanoja ja muut vastaavassa tilanteessa olevat saivat viime viikolla ilouutisia: julkinen terveydenhuolto alkaa tehdä RIVF-hoitoja sukupuolidysforiapotilaille. Voivatko sukupuolivähemmistöön kuuluvat luottaa siihen, että linja kantaa tulevaisuuteen?
Oletko alle 25-vuotias? Onko tyttöys identiteetti, jonka olet valinnut, johon olet kasvanut tai jota sinulle on tuputettu? Tule mukaan tekemään Tulvan joulukuussa ilmestyvää Tytöt-teemanumeroa!
Suomalainen media lietsoo moraalipaniikkia taiteilijoita kohtaan sen sijaan, että laittaisi vallanpitäjiä tiukoille.
Veganismi on mielikuvissamme usein ehdotonta, valkoista ja keskiluokkaista. Mustien feministien eläinoikeusajattelun rikas perinne kannustaa laajentamaan väkivallattomuuden ihanteen ja sorron vastustamisen muihinkin kuin ihmisiin.

Piditkö lukemastasi?

Emme usko maksumuureihin. Haluamme, että mahdollisimman moni pääsee lukemaan Tulvan feminististä journalismia. Lehden tekeminen ei kuitenkaan ole ilmaista, joten tilaajien tuki on meille valtavan tärkeää. Jos tykkäsit lukemastasi, voisitko harkita lehden tilaamista kotiin? Hyvän mielen lisäksi saat paremman lukukokemuksen, juttumme nimittäin tuntuvat ja näyttävät paremmilta paperilla. Tilaa nyt!  Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua! Mainitse viestissä, että raha on tarkoitettu Tulvalle, niin se päätyy varmasti oikeaan osoitteeseen!