Kuka? Saara Salminen
Mikä? Viestintäalan ammattilainen, toinen OikeuttaVendille -tilin perustajista ja Vendin täti
Ikä? 41
Asuu? Valkeakoskella
Bussi pysähtyy Valkeakosken linja-autoaseman eteen ja sihahtaa. Ovien avautuessa käy lämmin tuuli, ilmassa on kevään tuntua. Parkkipaikan päätyruudussa odottaa punainen auto, jonka edessä seisoo Saara Salminen.
”Anteeksi jos täällä haisee tupakalta”, hän sanoo, kun hyppäämme hänen autoonsa, ”poltan täällä välillä salaa”. Salminen sanoo tupakoinnin olevan paha tapa, mutta kun ottaa huomioon mitä kaikkea hänelle on tapahtunut, ei hän ole pystynyt olemaan ilmankaan.
Salmisen suosituksesta suuntaamme kohti rauhallista kahvilaa, joka sijaitsee Valkeakosken kauppatorin kupeessa. Kahvilatyöntekijä tervehtii meitä iloisesti, Salmisen perheen tuntee Valkeakoskella moni. Salmisen sisko on työskennellyt pitkään kaupungin varhaiskasvatuksessa. Ja sitten on tietysti Vendi.
Kaksi vuotta sitten Salmisen 15-vuotias sisarentyttö joutui henkirikoksen uhriksi. Tuntematon nuori mies murhasi ja raiskasi hänet metsässä.
Nyt Salminen kertoo tapahtuneesta perheen silmin esikoisteoksessaan Vendi – jotta muut tytöt pääsisivät kotiin (Into, 2026).
Kirja kuvaa, millaiseen asemaan henkirikoksen uhrin läheiset Suomessa joutuvat ja miten yhteiskunnan monet epäonnistumiset vaikuttivat tapahtumien kulkuun.
”Me emme yhteiskuntana ymmärrä, millaiseen tilanteeseen henkirikoksen uhrin läheiset joutuvat. Se on asia, mistä täysin ymmärrettävästi omaiset eivät jaksa puhua, jolloin ne jäävät herkemmin piiloon”, Salminen sanoo.
Kirjassa ääneen pääsevät omaisten lisäksi myös Vendin ystävät ja tapauksen parissa työskennelleet viranomaiset.
Väärä tieto on uusi trauma
”Oli päiviä, joista en muista mitään. Se oli yksi syy, miksi rupesin kirjoittamaan”, Salminen kertoo. Päiväkirjamerkinnöistä osa päätyi kirjaan suoraan ja osaa muovattiin selkeämpään muotoon. Salminen kirjoitti usein öisin vietettyään päivät läheistensä kanssa.
Salminen halusi kertoa Vendin tarinan sellaisena kuin se oikeasti tapahtui.
”Mä halusin tehdä sen myös viimeisenä tekonani Vendin hyväksi. Meillä piti olla kaikki edessä ja nyt yhtäkkiä ei ole enää mitään”, hän sanoo.
Salminen oli saanut sähköpostiinsa tuntemattomien kirjapitchauksia, mutta perhe ei halunnut kenenkään ulkopuolisen tekevän kirjaa Vendistä.
Silloin kirja olisi saattanut perustua lehtitietoihin, joissa oli paljon virheitä ja kirjassa oltaisiin todennäköisesti keskitytty itse tapahtumaan, eikä niihin asioihin, jotka olivat perheestä olennaisia.
Esimerkiksi MTV Uutiset julkaisi heti Vendin kuolinpäivänä artikkelin, jonka mukaan murhapaikan lähettyvillä oli kuulunut huutoa keskellä yötä. Seuraavana päivänä uutista päivitettiin, kun poliisi ilmoitti, ettei huuto luultavasti liittynyt Vendin tapaukseen.
”Poliisi on jälkeenpäin todennut, että väärä tieto hankaloitti heidän työtään. Vendin perheelle se oli vielä enemmän kuin häiriö. Se oli uusi trauma”, Salminen kirjoittaa kirjassaan.
Salminen kritisoi myös Ilta-Sanomien päivää myöhemmin julkaisemaa juttua, jossa kerrottiin faktana, että Vendi olisi käynyt paikallisella grillillä ennen surmaansa. Ei ollut. ”Törmäsimme yhä jatkuvasti tarinoihin siitä, kuinka Vendi oli ollut kännissä, juhlimassa tai kuinka vanhemmat olivat nukkuneet koko yön”, kirjassa kerrotaan.
Toimituksissa pitäisi Salmisen mielestä käyttää enemmän aikaa faktantarkistukseen, jotta vääriä tietoja ei julkaistaisi: ”Miksi me ei puhuta ilmiöistä? Me keskitytään vaan siihen, mitä tapahtui. Fokuksessa on aina tekijä, uhri ja itse tapahtuma. Mun mielestä tää tärkeämpi keskustelu jää usein käymättä.”
Väärien tietojen vuoksi perhettä syytettiin somessa Vendin kuolemasta, joka traumatisoi heitä uudelleen.
Salminen on poiminut kaameimpia someviestejä kirjaansa, jotka kuuluvat muun muassa näin: ”Moni vanhempi valvoo et jälkikasvu on kotona ennen kuin itse nukkumaan käyvät, sitä kutsutaan huolehtimiseksi” ja ”Kyllä minäkin syyllistän vanhempia jotka antavat tuon ikäisten olla ulkona noin myöhään ryyppäämässä.”
Salminen tuumii, että uhrien syyttäminen voi johtua kyvyttömyydestä hyväksyä, että sama voi jonain päivänä käydä itselle: ”Olisi liian kivuliasta myöntää, että tämä voi sattua myös mulle tai mun perheelle, koska maailma ei oo mustavalkoinen. Vaikka me kuinka tehtäisiin kaikki aina oikein, niin hyvillekin ihmisille tapahtuu pahaa.”
Oikeutta omaisille
Käräjäoikeuden päätös oikeudenkäynnin julkisuudesta toi Vendin perheelle huomiota, jota he eivät halunneet.
Siksi perhe päätti tuoda heidän äänensä kuuluviin sosiaalisessa mediassa. Salminen perusti Vendin siskon Vilma Salmisen kanssa Instagram-tilin nimeltä OikeuttaVendille.
Se luotiin aluksi tukemaan Vendin perhettä, mutta nyt sen avulla kampanjoidaan naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta sekä tuetaan muita henkirikoksen uhrien läheisiä. Nykyään OikeuttaVendille jatkaa toimintaansa nimellä V-kollektiivi, ja se on rekisteröity yhdistykseksi.
Saara ja Vilma tekivät myös Yksinjätetyt-kansalaisaloitteen, joka pyrkii muuttamaan lakia siten, että omaisille määrätyt kärsimyskorvausmaksut siirtyisivät valtion maksettaviksi ja valtio perisi ne rikoksentekijältä.
Kärsimyskorvauksia tarvitaan, sillä trauman kokenut ihminen saattaa menettää työkykynsä pitkäksikin aikaa. Työkyvyttömyyden ja suurten kulujen, kuten hautajaisten vuoksi tulomenetykset kertautuvat nopeasti. Useimmat kärsivät myös psyykkisen ja fyysisen terveyden heikkenemisestä ja tukienkin jälkeen terapiasta voi joutua maksamaan satoja euroja kuussa.
Vendin perhe ei ole saanut euroakaan oikeuden määräämistä kärsimyskorvauksista. Perhe itse ei kuitenkaan enää lakimuutoksesta hyötyisi. Kansalaisaloite tehtiin, jotta tulevaisuudessa jonkun vastaavassa tilanteessa olevan taloudellinen tilanne olisi siedettävämpi. Aloitteen on määrä edetä eduskuntaan.
Miten Salminen on surutyön keskellä jaksanut sekä aktivismia että kirjan kirjoittamista? Hän kuvailee itseään ratkaisukeskeiseksi ihmiseksi, jonka mieli etsii aina uutta projektia.
Salmiselle aktivismi ja kirjan kirjoittaminen oli eräänlainen tapa selviytyä. ”Moni sanoo, että mä en ymmärrä millaisilla voimilla sä oot tehnyt tän, mutta tavallaan tää projekti piti mut elossa.”
Naisvihan jäljet
Saara Salminen on joutunut katsomaan silmästä silmään äärimmäistä naisvihaa jo ennen Vendin murhaa. Myös Salmisen täti kuoli henkirikoksen uhrina. Surmaaja oli tädin aviomies.
Salminen oli tuolloin 10-vuotias. Hän kertoo lukeneensa lapsena piilotetut lehtiartikkelit, jotka käsittelivät tapausta. Lehtijutuista syntyi silloin mielikuva siitä, että tyhmä tyttö rakastui väärään mieheen.
Lapsena Salminen ei osannut kyseenalaistaa juttujen todenmukaisuutta, vaan oppi, että naisen täytyy pysyä valppaana pysyäkseen elossa.
”Mä opin jo silloin sen, et mun pitää naisena olla fiksu. Jos sä oot tyhmä, sä kuolet”, Salminen muistelee.
Ajatus oli hyvin vahingollinen, eikä se säästänyt Salmista väkivallan kokemuksilta.
Onko Salmisen mielestä naisvihamielinen kulttuuri muuttunut hänen nuoruudestansa?
”Jotkin asiat ovat muuttuneet, mutta vain pinnallisesti. Aina kun nainen raiskataan, aina kun nainen kuolee, aina samat kysymykset. Miksi se oli siellä? Miksei se lähtenyt? Miksi käveli yöllä? Aina uhrin syy. Se on semmoinen, mikä ei tänä päivänäkään ole muuttunut. Me ei kirjata sitä enää niin suoraan lehteen, mutta se kulttuuri on täsmälleen sama.”
Ihmisenä Salminen on muuttunut Vendin kuoleman jälkeen.
”Olen täysin eri henkilö. Olen paljon surullisempi versio itsestäni ja uskon, että se ei muutu ikinä. Ennen tätä kaikkea mietin jonkun verran sitä, mitä muut ihmiset ajattelee. Onko mun hiukset hyvin, näytänkö lihavalta. Enää se ei tunnu tärkeältä ja jollain lailla se on aika vapauttavaakin. Kaikissa ajatuksissa palaan siihen, että mitä sitten? Vendi on kuollut. Mitä sitten”, hän kertoo.
Myös Salmisen arvojärjestys on muuttunut. Ennen hän oli hyvin uraorientoitunut ja burn-outin partaalla, nykyään hän vaalii eniten läheisiä ihmissuhteitaan.
Salminen kertoo tulleensa herkemmäksi arkiselle naisvihalle vaikka onkin aina ollut oikeudentuntoinen. Nykyään hän huomauttaa pienistäkin asioista niin töissä kuin vapaallakin, koska ymmärtää mihin puuttumattomuus johtaa.
”Olen saattanut joskus valita, että en nyt puutu tuohon, ettei mua pidetä hankalana. Enää en mieti tuommoisia. Jos se on jonkun mielestä hankaluutta, niin sitten maailma tarvii hankalia naisia.”
Ennen Vendin murhaa Salminen lähtökohtaisesti luotti miehiin, mutta nyt luottamus pitää ansaita.
”Ja silloinkin olen pitkään varuillani”, hän sanoo.
Salminen pitää itsekin epäreiluna sitä, että hänen mielensä ”sumputtaa miehet samaan nippuun”. Kyse ei ole Salmisen omasta valinnasta, vaan traumareaktiosta.
Salmisen kirjan nimi jotta muut tytöt pääsisivät kotiin sanoo, että yhteiskunnan pitää muuttua, jotta tytöillä olisi turvallista. Salminen kannattaa väkivaltarikosten tuomioiden koventamista, mutta ymmärtää etteivät pelkät tuomiot riitä ilmiön kitkemiseen. Hänen mielestä suurin työ on naisvihamielisen kulttuurin ja asenteiden purkamisessa.
”Mä alottaisin sieltä alakoulusta tunnetaitojen ja empatiakyvyn opettelulla. Moni väkivallan teko on vaan kyvyttömyyttä hallita omia tunteita, jotka sitten purkautuvat väkivaltana.”
Salmisen mielestä terveyspalvelut ja sosiaalihuolto tarvitsevat enemmän resursseja, apua tulisi saadaan kun sitä tarvitaan.
”Kun ihmisellä on koti, läheisiä ja mielekästä tekemistä hänellä on vähemmän syitä turvautua rikollisuuteen”, hän lisää.
Salminen korostaa mielenterveyspalvelujen ja järjestöjen tärkeyttä väkivallan ennaltaehkäisyssä.
Mutta jos rikos kuitenkin tapahtuu, pitäisi sen Salmisen mielestä johtaa nykyistä tuntuvampiin seuraamuksiin.
”Jos hengen vie toiselta ihmiseltä, sen pitää tuntua. Sama juttu seksuaalirikoksissa. Kun kajotaan toisen ihmisen henkeen tai terveyteen, siitä pitää rankaista ankarammin.”
Salmisen mielestä etenkin lapsien pitäisi olla yhteiskunnan erityissuojeluksessa ja lapsiin kohdistuvissa henkirikoksissa tuomion tulisi olla aina murha eikä tappo.
Kahvilan asiakaskunta on vaihtunut useaan otteeseen keskustelumme aikana. Jäälattensa puoleen väliin juonut Salminen kertoo, että on viikonloppuna juhlistamassa Vendin ystävän täysi-ikäistymistä viemällä tämän lähikuppilaan drinkille.
Jos Vendi olisi päässyt kotiin turvallisesti, en todennäköisesti puhuisi tässä hänen tätinsä kanssa. Täti, tytär, sisko – kaikki ne roolit joita Salmisella on muistuttavat, että hänkin on vain tavallinen ihminen.
”Pääsetkö sä kotiin täältä vai heitänkö sut johonkin?” Salminen kysyy kun olemme lähdössä kahvilasta. Kiitän häntä, mutta kerron että ystäväni tulee hakemaan.
