Tätä oikeiston vaalivoitto tarkoittaa feministiselle politiikalle
Eduskuntavaalien voitto meni kirkkaasti oikeistolle. Kokoomus ja perussuomalaiset sanelevat politiikan tahdin seuraavat neljä vuotta. Päätoimittaja Hanna Hantula analysoi, millaiset feministisen liikkeen vaikutusmahdollisuudet ovat tästä eteenpäin.
Kukaan ei vielä tiedä, millaista politiikkaa kokoomuksen Petteri Orpon luotsaama hallitus tekee. Kun katsomme, mitä mieltä oikeistopuolueet olivat viime vaalikauden feministisistä lakiuudistuksista, voimme kuitenkin päätellä jotain.
Sanna Marinin (sd.) hallitus vei läpi neljä uudistusta, jotka antoivat feministeille aihetta juhlaan. Raiskauksen määritelmä muutettiin suostumusperustaiseksi, abortin saamista helpotettiin, sukupuolen juridisesta vahvistamisesta tuli ilmoitusasia ja perhevapaauudistus kannusti isiä ottamaan aiempaa enemmän hoivavastuuta lapsistaan.
Seksuaalirikoslain uudistus teki seksistä ilman suostumusta raiskauksen. Aiemmin raiskauksen tunnusmerkki oli fyysisen voiman käyttö tai väkivallalla uhkaaminen. Kansalaisaloitteesta alkunsa saanut, sittemmin Antti Rinteen hallitusohjelmaan nostettu muutos sai tukea yli puoluerajojen – paitsi perussuomalaisissa. Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja, tuolloinen kansanedustaja Riikka Purra sanoi vuonna 2019, että suostumuksen osoittaminen jälkikäteen on “vaikeaa tai mahdotonta” ja kyseenalaisti, riittävätkö poliisin resurssit uudella tavalla määriteltyjen raiskausten tutkimiseen.
Myös aborttilain uudistus nousi poliitikkojen työpöydille kansalaisaloitteen ansiosta. Oma tahto 2020 -kansalaisaloite muutti lakia, eikä raskaudenkeskeytykseen enää tarvita kahden lääkärin lausuntoa ennen 12. raskausviikkoa. Perussuomalaisista kansanedustajista valtaosa vastusti itsemääräämisoikeutta parantavaa lakia. Kokoomuksen kansanedustajat puolestaan kannattivat aborttilain uudistusta.
Perhevapaauudistuksessa korostui hallitus-oppositio-jako. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli aiemmin puhunut siitä, että perhevapaiden uudistaminen tasa-arvoisemmiksi on tärkeää. Kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Sanni Grahn-Laasonen ovat myös puhuneet perhevapaauudistuksen puolesta, mutta kritisoivat Marinin hallituksen mallia muun muassa siitä, että se ei tarpeeksi kompensoi äitien työnantajien kustannuksia. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset puolestaan vastustivat uudistusta, koska heidän mielestään isien kannustaminen lapsia hoitamaan “edisti tasa-arvoa perheiden taloudellisen selviytymisen kustannuksella”.
Translain uudistus mahdollisti sen, että Suomessa voi nyt täysi-ikäisenä korjata juridisen sukupuolen omalla ilmoituksella. Lain uudistus oli kirjattu hallitusohjelmaan, mutta sen läpimeno vaati tiukkaa kiritystä kansalaisjärjestöiltä. Lopulta alaikäiset jätettiin lain piiristä pois, oletettavasti keskustan vastustuksen vuoksi. Yksikään perussuomalainen kansanedustaja ei kannattanut uudistusta. Kokoomuslaisista 10 vastusti, mutta 26 kannatti.
Marinin hallituksen aikana läpi saadut feministiset lakimuutokset olivat valtaosin kansalaisaloitteiden ja aktivismin tulosta. Tasa-arvo menee tässä maassa eteenpäin kansalaisyhteiskunnan ansiosta ja poliitikkojen avustuksella. Kokoomusjohtoinen hallitus ei välttämättä nosta ohjelmaansa radikaaleja tasa-arvotavoitteita, mutta ei se välttämättä niitä asetu vastustamaankaan.
Kokoomuksen riveissä on monia ihmisoikeuksia edistämään sitoutuneita taitavia poliitikkoja. Haastattelin viime syksynä kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Siréniä yhdessä Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin kanssa. Tulloin Sirén kertoi uskovansa, että kokoomuksessa kyllä kannatetaan monia feministisiä tekoja, vaikka verrattain harva kokoomusvaikuttaja itseään feministiksi kutsuisi. Anderssonin analyysi taas oli, että feministien yhteistyö oikeisto-vasemmisto rajan yli on helppoa niin kauan kuin se ei aiheuta kustannuksia valtiolle. Tällaisiin kysymyksiin feministisen kansalaisyhteiskunnan on realistista seuraavina vuosina keskittyä. Esimerkiksi sukupuolen juridisen korjaamisen salliminen alaikäisille on pahimmassa tapauksessa ilmainen, parhaassa tapauksessa rahaa säästävä uudistus, jos lasketaan sen mielenterveyspalveluihin tuomia säästöjä.
Oikeisto onnistui näissä vaaleissa lietsomaan paniikkia valtion velalla. Nyt se pääsee todennäköisesti toteuttamaan talouskuripolitiikkaa, joka tuppaa luomaan huono-osaisuutta – monella ovat vielä tuoreessa muistissa Sipilän porvarihallituksen köyhiä kurittaneet leikkaukset. Toinen suuri teema oli turvallisuus Ukrainan sodan inspiroimana. Värikkäimmissä vaalipuheissa retoriikka oli niin villiä, että olisi voinut kuvitella Venäjän sotivan Suomessa, ei Ukrainassa. Militantti ilmapiiri usein johtaa perinteisten sukupuoliroolien korostumiseen ja vähemmistöjen syrjimiseen. Yhteiskunnallinen tunnelma saattaa siis lähiaikoina olla intersektionaalisista feministeistä vähän ankea, mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että feministiselle aktivismille on enemmän tarvetta kuin ennen.
Nyt on paljon kiinni siitä, millaisen hallituksen Petteri Orpo onnistuu saamaan kasaan. Jos perussuomalaiset ovat siinä toiseksi suurin puolue, kyyti saattaa olla kylmää.
Perussuomalaiset on tässä vaiheessa sika säkissä, sillä puolue ei ole julkaissut vaaliohjelmaa, ja puoluejohdon julkiset linjaukset ovat olleet keskenään ristiriidassa. Se kuitenkin tiedetään, että puolue on johdonmukaisesti vastustanut naisten ja vähemmistöjen oikeuksia parantavaa politiikkaa. Perussuomalaisesta mielenmaisemasta kertoo paljon se, että kokoomuksesta loikannut Wille Rydman tuli valituksi yli 3 800 äänen potilla. Rydman sai kokoomuksesta lähtöpassit sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat kertoi, että hänen epäillään ahdistelleen lukuisia nuoria naisia ja tyttöjä. Moni taktisen äänestämisen takia pahaa mieltä poteva Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattaja toivookin nyt, että demarit onnistuisivat neuvottelemaan tiensä hallitukseen perussuomalaisten sijaan. Saa kuitenkin nähdä, haluaako Petteri Orpo valovoimaista Sanna Marinia haastamaan itseään valtiovarainministerin paikalta.