Tunisialainen rikos – Anas, Rim ja Leila kertovat, millaista oli kasvaa ei-heteroksi

Vaikka Tunisia on vapautumassa homouteen, uudistukset eivät ole vieneet väkivallan pelkoa.

 

 

Anas, Rim ja Leila eivät halua olla kampaajia tai laulajia. Ne ovat kaksi ammattia, jotka Tunisiassa yleisesti sallitaan lgbti-ihmisille.

He haluavat eroon stereotypioista. Anas ja Rim opiskelevat valtiotieteitä, Leila viestintää. He tietävät, millaista syrjintää lgbti-yhteisöön kohdistuu Tunisiassa.

Kasvottomina ja muutetuilla nimillä he ovat valmiita keskustelemaan elämästään homoina ja lesboina pohjoisafrikkalaisessa valtiossa.

Heidän identiteettinsä on rikollista. Tunisiassa homo, lesbo tai biseksuaali voi saada syytteen. Homoseksuaalisuutta ei ole nimetty lainvastaiseksi, mutta rikoslaissa on sodomiaa koskeva pykälä, joka voi tuoda jopa kolmen vuoden vankilatuomion. Sodomialailla homoseksuaalisuutta valvotaan ja tukahdutetaan.

Ihmisiä pakotetaan anaalitutkimuksiin. Aktivistien mukaan tämä kohdistuu etenkin homoihin, jotka voivat joutua poliisin silmätikuksi pelkän epäilyksen takia.

Pelko pitää monet gayt piilossa.

 

Anas kertoo nähneensä ensimmäisen homoparin televisiossa ollessaan kolmevuotias. Silloin hän huudahti vanhemmilleen:

”Haluan olla isona homoseksuaali!”

Puhe jäi siihen. Nyt 18 vuotta myöhemmin hän ei ole vieläkään keskustellut homoudestaan vanhempiensa kanssa. Hän pelkää, että välit rikkoutuisivat.

Vaikka hänen perheensä on kohtalaisen liberaali, Anas ajattelee, että homous olisi hyväksyttävää vain ulkomailla. Ranskalaista koulua käynyt Anas haluaa muuttaa jossain vaiheessa Ranskaan. Tunisia on hänelle kuin odotushuone syntymisensä ja ulkomailla asumisen välillä.

”Tiesin, ettei homoudessa ole mitään vikaa, mutta samalla sisäistin, että joidenkin ihmisten mielestä se saattaa olla väärin. En halunnut kenenkään tietävän asiasta. Päätin alkaa piilottaa sitä. Piilotin sen niin syvälle, etten joskus tiennyt siitä itsekään.”

Hän on saanut silti kuulla huomautuksia olemuksestaan. Se tuntui hänestä kamalalta nuoruudessa, jolloin hän oli vasta omaksumassa homon identiteettiä.

”Se oli hyvin väkivaltaista. Ihmiset kutsuivat minua homoksi. Lapsena he nimittivät minua banootaksi, joka tarkoittaa pientä tyttöä.”

Nykyisin Anas kertoo homoudestaan vain niille, joita pitää avomielisinä. Hänen mukaansa Tunisiassa homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan ajattelemalla, että on ok, jos homo on ystäväsi, mutta jos hän on poikasi, se ei käy.

 

 

Tunisialaiset lgbti-järjestöt ovat 2000-luvun alusta lähtien tehneet työtä tasavertaisuuden eteen. Edistys on hidasta mutta lupaavaa.

Kesäkuussa 2018 pitkä painostus tuotti hedelmää. Tunisian yksilönvapauden ja tasa-arvon komitea suositteli, että sodomiatuomioissa vankeusrangistuksesta siirrytään sakkojen antamiseen. Sama komitea on suositellut kuolemanrangaistuksen poistamista ja naisten oikeuksien lisäämistä.

Tunisialainen aktivistiryhmä Shams on yksi harvoista arabimaissa aktiivisesti lgbti-oikeuksia ajavista organisaatioista. Kansalaisjärjestö käynnisti vuonna 2017 Radio Shamsin, joka on arabimaailman ainoa gay-radioasema. Hollannin lähetystön osarahoittama radio pyrkii edistämään suvaitsevaisuutta Tunisiassa ja sen lähialueilla.

Shamsin tekijät saavat jatkuvasti tappouhkauksia, mutta jatkavat homosanoman levittämistä laajeneville kuulijakunnille.

Edistysaskeleet näkyvät konkreettisesti. Pääkaupunki Tunisiin on avattu turvallisia tiloja. Kierros lomakohteena tunnetun Gammarthin alueen baareissa kertoo, että lgbti-yhteisölle on viimein syntynyt paikkoja, joissa voi rentoutua rauhassa. Jopa pitää kädestä ja suudella ilman pelkoa.

Viime vuosina myös naisten oikeudet ovat vahvistuneet Tunisiassa. Toiveena on, että sen myötä myös sukupuolinen yhdenvertaisuus toteutuisi ennemmin tai myöhemmin.

Riskit ovat edelleen isot. Syytteen ja oikeudenkäynnin pelko on läsnä lgbti-ihmisten elämässä, ja turvallisten tilojen ulkopuolella syrjintä on yleistä.

 

Rim tajusi olevansa kiinnostunut naisista 14-vuotiaana. Hän rakastui tyttöön ensimmäisen kerran.

”Tajusin asian kohdattuani hänet, mutta vei muutamia vuosia ennen kuin ymmärsin asian ja hyväksyin sen.”

Käännekohta Rimin elämässä tapahtui kolme vuotta sitten, kun hän osallistui vapaaehtoisena feministisille festivaaleille Tunisiassa. Siellä hän hyväksyi lesboutensa.

”Siellä ei juhlittu vain naiseutta, vaan se oli julkisen tilan valtaamista ja oikeutta toimia omana itsenään. Näin siellä, että on muitakin kaltaisiani.”

Yksikään hänen ystävistään ei tiennyt lesboudesta. Rim päätti ottaa riskin. Festivaalien jälkeen hän avautui ystävilleen. He suhtautuivat asiaan melko luontevasti.

Rimin mukaan Tunisiassa elämä lesbona on helpompaa kuin elämä homona, sillä naisia syrjitään sukupuolisuuden takia vähemmän kuin miehiä.

”Tyylini on näkyvästi maskuliininen. Kun otan tak- sin, kuljettajat kohtelevat minua ystävällisesti. Puhumme jalkapallosta ja politiikasta. Seksuaalisuuttani kommentoidaan vain harvoin. Luulen, että he näkevät minut vain yhtenä jätkänä.”

Anas sen sijaan sanoo joutuvansa jatkuvasti sanallisen häirinnän kohteeksi kaduilla ja takseissa.

”Tunisialaisilla miehillä on ennakkoluuloja. He saattavat ajatella, että homot ovat naisellisia, ja se sotkee heidän maskuliinisuuttaan. Näyttää siltä, että he pelkäävät”, Rim sanoo.

”Pelkäävät, että homous tarttuu!” Anas keskeyttää. Vaikka Rimkään ei ole valmis kertomaan asiasta vanhemmilleen, hän olettaa, että he tietävät siitä.
”Äitini ei ole homofobinen, mutta hänellä oli tiettyjä odotuksia tyttärestään. Sanoisin, että hän on pettynyt. En halunnut pukeutua mekkoihin tai varastaa hänen meikkejään. Hän kieltää asian. Se on todellisuutta, jota hän ei halua kohdata.”

 

 

Leila eli lapsuutensa vanhoillisemmalla alueella kuin Rim ja Anas. Siellä miehet määräävät kaiken kotona.

Leilan perhe oli poikkeuksellinen.

”Naapurustossa tytöillä piti olla kauniit ja pitkät hiukset ja heidän odotettiin leikkivän nukeilla, eikä koskaan autoilla. Se oli melko konservatiivista. Minun perheessäni ei kuitenkaan koskaan painostettu mihinkään.”

Leila ei halua määritellä itseään. Avarakatseisista vanhemmistaan ja kasvatuksestaan huolimatta Leila pii- lotti määrittelemättömän sukupuolisuutensa aivan viime aikoihin asti. Hän on nyt 19-vuotias.

”Muistan, kun ensimmäistä kertaa näin tv-sarjan L-koodi. Se kiinnosti heti. Katselin ohjelmaa uskonnol- lisesti. Jaoin tuolloin kannettavan tietokoneen ystäväni kanssa. Kun olin lopettanut ohjelman katselun, poistin selainhistorian, jotta hän ei saisi tietää. En halunnut antaa kenellekään syytä epäillä minua.”

”En etsi vastausta. Minulle se on luonnollinen asia”, hän sanoo. ”En yritä etsiä tiettyä identiteettiä. En ole siihen velvollinen. Elän vain elämääni tunteideni kautta.”

Leila sanoo olevansa huolissaan Tunisian yhteiskunnasta ja ihmisten asenteista.

”Asuinalueella, jossa kasvoin, ajatellaan, että seksuaalinen tasavertaisuus ei ole edes harkittava asia.”

Hän on onnistunut muuttamaan joidenkin entisessä kotikaupungissaan asuvien ystäviensä käsityksiä puhumalla asioista avoimesti.

”He ajattelivat, etteivät voisi muuttaa mielipiteitään, mutta he muuttivat. He oppivat tuntemaan minut. He oppivat tuntemaan homo- ja lesboystäväni. Se kesti jonkin aikaa, mutta lopulta he ymmärsivät, että olemme kaikki ihmisiä.”

Anas, Rim ja Leila ovat syntyneet perheisiin, jotka ovat korkeassa sosioekonomisessa asemassa. He myöntävät, että tausta tarjoaa heille etuoikeuden ja vähentää oikeudenkäynnin riskiä. He asuvat esikaupunkialueilla ylemmän luokan kaupunginosissa, joissa elää vähemmän konservatiivisia ihmisiä kuin maaseudulla. Tästä huolimatta hekään eivät voi elää avoimesti homoina, lesboina tai biseksuaaleina.

 

Vaikka yksilölliset kokemukset ovat lupaavia, Anas, Rim ja Leila näkevät Tunisian lgbti-yhteisön tulevaisuuden synkkänä.

Tehdessään erästä tutkimusprojektia Rim ja Leila joutuivat kohtaamaan karun todellisuuden. Suurin osa heidän haastattelemistaan ihmisistä piti homoutta sairautena. Jotkut uskoivat, että miehet kääntyvät homoiksi, jos he viettävät lapsena liian paljon aikaa äitinsä ja muiden naisten kanssa. Toiset näkivät homoseksuaalisuuden syyksi länsimaisen vaikutuksen.

”Emme vielä uskalla edes toivoa tasa-arvoista avioliittolakia. Haluamme vain, ettei meitä syrjittäisi. Tällä hetkellä tärkein tehtävämme on homoseksuaalisuuden dekriminalisointi”, Rim sanoo.

 

Julkaistu Tulvassa 1/19. Tilaa lehti tai osta irtonumero kaupasta