Kuopiolainen Iida Tukeva, 24, muistaa tarkasti hetken, jolloin kiukun kipinä syttyi poliittisesta keskustelusta. Tukeva opiskeli kuudennella luokalla Hyvinkäällä sijaitsevassa kyläkoulussa. Koulu oli lakkautusuhan alla.
”Muistan, että olin siitä raivoissani. Olin perheen vanhin ja nuoremmat sisareni olivat vielä jäämässä kouluun”, Tukeva kertoo.
Jos koulu olisi lakkautettu, sisarusten koulumatka olisi pidentynyt selvästi.
Tukevan kiukku jalostui toiminnaksi ehkäpä hieman epätyypilliseen tapaan. Tukeva kuuli kaupungin järjestämästä kuulemistilaisuudesta ja päätti mennä sinne.
”Siinä sitten kuudesluokkalainen istui koko sen tylsän tilaisuuden läpi päästäkseen lopuksi puhumaan kaupungin sivistystoimenjohtajan tai minkä lie kanssa.”
Tilaisuuden jälkeen Tukeva meni tormakkana kertomaan huolensa ja perusteli miksi kylän koulua, saati muitakaan kouluja ei pitäisi lakkauttaa.
”Kuunneltuaan se mies kääntyi puoleeni ja sanoi: voi kuule, eivät noin pienet tytöt voi näin isoista asioista mitään ymmärtää.”
”Se oli aika iso sysäys siihen ajatteluun, että kyllä voi, katsohan vain. Ja nyt olen näin ärsyttävä”, Tukeva naurahtaa.
Byrokratian jähmeä kädenpuristus ei onnistunut lannistamaan Tukevaa, vaan pikemmin sytytti jonkinlaisen vimmaisen toiminnan halun. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tapauksen muisteleminen huvittaa häntä. Koulukin on yhä toiminnassa, joskaan Tukeva ei siitä kunniaa ota.
Kuopioon muutama vuosi sitten muuttanut Tukeva on koulutukseltaan tekstiilialan artesaani. Töidensä ohella hän tekee aktiivisesti nuorisotyötä, vetää leirejä ja toimii myös keikkamyyjänä ohjelmatoimistossa. Arjesta ison osan vie aktivismi: Tukeva on tuttu näky Kuopiossa, kun Elokapinan paikallisryhmä järjestää kaupungissa mielenilmauksia tai sulkee katuja.
Kipinän ilmastoaktivismia kohtaan sytytti maailmaa vuonna 2018 vavahduttanut IPCC-raportti, joka nosti ilmastokriisin vakavuuden esiin. Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin raportit toimivat kansainvälisen ilmastopolitiikan pohjana. YK:n alainen elin koostuu tutkijoista ja YK:n jäsenmaiden edustajista.
Tunteet motivoivat toimintaa
Hiljan julkaistussa E2-kyselytutkimuksesta selviää, että poliittinen keskustelu herättää vihan tunnetta suomalaisissa. Osuus on noussut selvästi vuoden takaisesta. Vastanneista nuorista naisista 61 prosenttia kokee vihan tunteita seuratessaan poliittista keskustelua. Myös keski-ikäisten enemmistö tuntee samoin. Nuorten miesten verenpainetta poliittinen keskustelu ei kuitenkaan nosta samalla tavalla.
Myös puoluekanta vaikuttaa näkemyksiin. Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajat kokevat vihan tunteita poliittisesta keskustelusta muita useammin.
Jyväskylän yliopiston filosofian professori Sara Heinämaa on käsitellyt tutkimushankkeissaan tunteiden merkitystä politiikassa. Heinämaa haastaa tutkimuksessaan yhteiskuntatieteiden konsensusta siitä, että tunteilla ei ole suurempaa poliittista painoarvoa.
”Poliittinen nykykeskustelu herättää nähdäkseni ennemmin suuttumusta kuin vihaa. Se herättää sellaista tunnetta, jossa reagoidaan nopeasti. Tehdään välittömästi jotakin, esimerkiksi jätetään äänestämättä tai käännytään pois politiikasta”, Heinämaa pohtii.
Heinämaan mukaan mikä tahansa arkinen tunne voi olla poliittisesti merkittävä, sillä tunteet saattavat motivoida meitä poliittiseen toimintaan tietyissä historiallisissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
”Tunteet ovat toimintamme päämoottori. Ne antavat meille arvoja, osoittavat hyviä ja pahoja kohteita. Tunteemme informoivat meitä myös oman toimintamme arvoista. Jos tunteiden motivoivaa puolta ei huomioida, niin silloin tunteita tarkastellaan vain merkkeinä poliittisesta ryhmittymisestä, ja kun tarkastelemme ihmisiä vain ryhminä meille tulee vaikeaksi ymmärtää heidän tekojensa sisäistä logiikkaa.”
Raivo ja viha ovat esimerkkejä tunteista, jotka korostuvat E2:n tutkimuksessa. Näitä tunteita ilmenee suomalaisten keskuudessa paljon.
”Viha on raivoa ja suuttumusta paljon monimutkaisempi tunne. Sitä voi kyllä verrata molempiin, mutta molemmat eroavat vihasta ratkaisevalla tavalla. Yksi merkittävimmistä piirteistä on se, että vihaava ihminen jaksaa odottaa jopa vuosikausia. Lisäksi viha voi luonteeltaan olla sellaista, että se valitsee toteutustapansa ja ilmenee vasta, kun aika on otollinen. Se kykenee odottamaan pitkään toteuttaakseen päämääränsä”, Heinämaa summaa.
Heinämaan mukaan vihaava ihminen ei ole lepytettävissä samalla tavalla kuin esimerkiksi suuttunut tai raivostunut. Vihaavan ihmisen kanssa on äärimmäisen vaikea löytää sovitusta.
"Viha kykenee odottamaan pitkään toteuttaakseen päämääränsä."
”Länsimainen filosofia on tuhansia vuosia opettanut meitä pois vihasta, koska tämä tunne syö meitä sisältä. Viha vie valtavasti energiaa jatkuessaan vuosia.”
Keskeistä Heinämaan mukaan on se, että tunteet motivoivat erilaisiin tekoihin. Sen vuoksi tunteisiin kohdistuu myös monenlaista manipulaatiota niin median, yritysten kuin instituutioiden puolelta.
”Raivostumista ja suuttumista on suhteellisen helppoa manipuloida: näyttämällä kuvia, käyttämällä loukkaavia sanoja, jotka saavat meidät kiihtymään negatiiviseen tunnetilaan. Vihaa on paljon vaikeampaa nostattaa, ihmistä ei suoraan voi manipuloida vihaan. Kuitenkin riittävän pitkäkestoisella manipulaatiolla on mahdollista synnyttää katkeruutta, joka jalostuu vihaksi.”
Raivostuttavat uutiset
Iida Tukeva tunnistaa arjessaan tilanteita, joissa tunteet läikähtävät. Uutisten ja kommenttikenttien lukeminen on tyypillinen esimerkki.
”En varsinaisesti välttele mitään uutisaiheita, mutta monesti kun uutisia luen, niin puhelin meinaa lentää seinään”, Tukeva puuskahtaa.
Eniten raivoa herättää nykyisen hallituksen toiminta, esimerkiksi leikkaukset kulttuuriin ja sosiaaliturvaan.
”Oma lukunsa ovat myös hallituksen ympäristötoimet, tai oikeastaan niiden puute. Esimerkiksi metsäkeskusteluun liittyen meillä on ministereitä, jotka toteavat, ettei Suomen metsillä pelasteta maailmaa. Niin kyllähän se nyt raivostuttaa.”
Lisäksi Tukeva mainitsee Yhdysvaltojen kehityksen sekä Palestiinan tapahtumien herättävän tunteita. Huolta herättää äärioikeiston toiminta Euroopan lisäksi myös Suomessa, sekä hallituksessa että yleisesti yhteiskunnassa.
”Ei varmaan ole yhtään teemaa, joka ei herättäisi minussa voimakkaita tunteita. Se on pahentunut nykyisellä hallituskaudella, mutta olen aina jotenkin reagoinut vahvasti lukiessani uutisia, jotenkin otan ne tunteella”, Tukeva pohtii.
Uutisten lukemisesta syntyvät tunteet saavat monet reagoimaan myös toisin, ja osa ihmistä ryhtyy välttelemään tiettyjä uutisaiheita. Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan uutisten välttely on tavallinen reaktio ympäri maailmaa, jos joko tieto- tai tunnekuorma kasvaa uutisten takia liiaksi.
Omaa vihaa tai tarkemmin yhteiskunnallista turhautumista Tukeva lieventää juuri aktivismilla.
”Se auttaa, kun pääsee esimerkiksi mielenilmauksissa huudattamaan väkeä ja itsekin huutamaan. Tai kuulemaan puhujilta painavaa sanaa ja kokemaan sen yhteishengen, että olemme kaikki täällä huolissamme näistä asioista”, Tukeva sanoo.
Elokapinasta puhuttaessa uutisiin nousevat usein dramaattiset pidätyskuvat ja jännitteiset yhteenotot virkavallan kanssa. Tukeva toteaa vaikutelman olevan vain osa totuutta. Kampanjoita edeltää ”järkyttävä” määrä kokoustamista ja varsinainen kaduilla olo on vain pieni osa toimintaa.
”Osa jäsenistämme ei käy kuin aktioissa, joten heille toiminta näyttäytyy tietysti toisenlaisena. Heille ei samalla tavalla näy se valtava taustalla tehdyn työn määrä. ”
Toiminnan ja sen merkityksellisyyden korostamiseen Elokapinalla on käytössään yksinkertainen keino. Tukeva kertoo, että liikkeen toiminnan organisoimisen ja kokoustamisen yhteydessä palataan säännöllisesti Elokapinan niin sanottuun visiomuistutukseen, eräänlaiseen huoneentauluun.
”Se on lyhyt tekstinpätkä, joka muistuttaa meitä siitä, miksi me teemme tätä. Kun ahdistaa tai turhauttaa, niin siihen voi palata. Vaikka toisinaan on hetkiä, kun usko horjuu, niin mielestäni Elokapinan toiminnassa on vahvasti koko ajan läsnä se, että [aktivismi] on paras ja järkevin asia, jota voin tehdä tässä historian vaiheessa.”
”Tavallaan tulee voimakas olo siitä, että yritämme”, Tukeva kiteyttää.
”Olen saanut monia houkuteltua mukaan Elokapinan toimintaan sillä lupauksella, että oma ahdistus helpottaa, kun pääsee toimimaan muiden kanssa. Siinä konkreettisesti huomaa, ettei ole yksin niiden asioiden kanssa”, hän jatkaa.
Hän tunnistaa lähipiiristään myös sellaisia, jotka kamppailevat samankaltaisten turhautumisen tunteiden kanssa, mutta eivät kuitenkaan innostu lähtemään mukaan aktivismiin tai politiikkaan.
Se saa Tukevan mietteliääksi.
”Sellaisia ihmisiä on paljon ja kavereiden kanssa pohdimme sitä usein. Jos siis tietää ja tuntee, että asiat ovat huonosti, tuntee sitä raivoa, niin miksi se ei muutu toiminnaksi? Omien ajatusten ja toiminnan välinen ristiriita on loputtoman mielenkiintoinen”, Tukeva pohtii.
Esimerkkinä Tukeva viittaa E2-tutkimuksen varhaisempaan, vuoden 2022 julkaisuun ja sen kansalaistottelemattomuutta käsittelevään kysymykseen. Sen mukaan neljäsosa vastaajista on täysin tai ainakin
jokseenkin samaa mieltä siitä, että he voisivat osallistua lakeja rikkovaan suoraan toimintaan itselleen tärkeän asian vuoksi. Kyselyyn vastasi tuolloin 2 124 henkilöä.
”Missä nämä ihmiset sitten ovat? Eivät siellä kaduilla ainakaan”, Tukeva ihmettelee ja vastaa omaan kysymykseensä pohtimalla mahdollisia selityksiä.
”Meillä ei esimerkiksi ole samanlaista mielenosoituskulttuuria kuten vaikkapa Ranskassa, missä kaduille lähdetään mistä syystä vain.”
Viimeisimmän E2-kyselyn perusteella suomalaisten asenteet kansalaistottelemattomuutta kohtaan ovat kiristyneet. Noin puolet suomalaisista ei hyväksy eikä ole valmis toteuttamaan mitään kansalaistottelemattomuuden muotoja. Samainen neljännes kuten vuonna 2022 olisi kuitenkin valmis lakeja rikkovaan toimintaan itselleen tärkeän asian vuoksi.
Vihan seurauksia on vaikea arvioida
Tukeva muistuttaa myös vaikuttamisen moninaisuudesta.
”Ihmisillä se tuntuu typistyvän usein äänestämiseen tai adressien tai kansalaisaloitteiden kirjoittamiseen. Mutta jos haluaa toimia jonkin asian puolesta, niin keinoja siihen on lukuisia tai ainakin muita kuin pelkästään puoluepolitiikka tai kaduilla istuminen.”
Puoluepolitiikkaan Tukevaa on yritetty houkutella toistuvasti. Ainakin toistaiseksi hän haluaa vielä pysytellä siitä sivussa.
”Puolueiden nuorisojärjestöjen meininkiä sivusta seuranneena, niin siellä on hyviä tyyppejä, mutta toiminta yleisesti on jotenkin todella hierarkkista, byrokraattista ja hidasta verrattuna esimerkiksi Elokapinaan. Koen, että toimintatapani ja persoonani sopivat paremmin liikkeeseen kuin puolueeseen.”, Tukeva pohtii.
Kiireinen ja stressaava elämä negatiivisten uutistapahtumien varjossa on omiaan rapauttamaan ihmisten omaa käsitystä toimijuudesta. Kansalaisten passivoitumisella saattaa olla arvaamattomia yhteiskunnallisia seurauksia, etenkin jos vihan tunteet voimistuvat, eikä niitä saada purettua rakentavasti.
Jossain määrin huojentavana voi pitää kuitenkin E2-tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Karina Jutilan lausuntoa tuloksista. Jutila muistuttaa, että yhteiskunnallisten muutosten arviointi on vaikeaa, eikä vihan tunteiden kasvamisesta voi eikä kannata tehdä pitkälle vietyjä johtopäätöksiä yhteiskunnan kehityksestä.
Silti Suomessakin on syytä seurata, miten viha vaikuttaa politiikassa esimerkiksi kampanjointiin, haluun asettua ehdokkaaksi, yhteistyökykyyn ja päätöksentekoon.
”Tarvitsemme enemmän sellaisia tunteita, jotka auttavat meitä katsomaan todellisuutta kriittisesti. Tällaisia tunteita ovat vaikkapa uteliaisuus tai turhautuneisuus, joka on vihaa paljon maltillisempi tunne. Tarvitsemme tunteita, jotka motivoivat meitä ottamaan selvää asioista, katsomaan niitä kriittisesti ja toimimaan vasta harkinnan jälkeen.”
Tähän Heinämaan mielestä kiteytyy ajatus tunteista poliittisena voimavarana.
”Se olisi politisoitumista ruohonjuuritasolla. Voimme jakaa tunteitamme ja kokemuksia keskustelussa ja yhdessä muiden kanssa miettiä niiden paljastamia asioita. Tällöin emme vain käänny pois tai hyökkää vastaan.”
Hän kuitenkin muistuttaa, että pelkkä päämäärätön keskustelu ei kuitenkaan riitä. Myös tunteiden paljastamia varsinaisia ongelmia on uskaltauduttava ruotimaan ja tämä edellyttää kykyä kestää erimielisyyttä.
”Tunne vie meidät keskustelun piiriin, kun se ei ole pelkkää vihastumista tai suuttumista.”
