Rakastan sinua, ystävä
Iida Putkuri on päättänyt tehdä ystävyydestä elämänsä keskipisteen. Helpommin sanottu kuin tehty: Saako ystävästä olla mustasukkainen? Onko ystävystymisellä ja rakastumisella eroa? Miten löytää uudelleen ystävä, joka ihastuttuaan katosi jälkiä jättämättä?
Päässä risteilevät etukäteen opetellut keskustelunaloitukset. Harjoittelen peilin edessä sympaattista ilmettä, yllättynyttä ilmettä ja innostunutta ilmettä. Unohdan laittaa deodoranttia ja käyn ostamassa sitä matkalla Ärrältä. Juoksen loppumatkan, koska olen myöhässä deodoranttiostoksen jäljiltä, perille päästyäni selittelen, että oikeastaan minulla on todella intensiivinen suhde aikatauluihin ja yleensä olen tosi täsmällinen. Jälkikäteen taon kämmentä otsaan ja mietin, olisiko liian outoa laittaa perään viesti, että ei mulla siis mikään epänormaalin intensiivinen suhde aikatauluihin ole.
Ystävyyden ruususeremonia
Muutamia vuosia sitten katsoin läppäriltä Bachelor Suomen ruususeremoniaa ja ajattelin uutta ystävääni. Ohjelmassa unelmien poikamies ojentaa ruusun jokaiselle onnekkaalle naiselle, joka saa jatkaa lemmenleikkiä hänen kanssaan. Olimme ystäväni kanssa tutustuneet juuri ennen pandemiaa. Iltapäivän valo tulvi kaakeleilla päällystettyyn huoneeseen ja maalasi uuden ystäväni ääriviivat esiin terävinä. Minun oli vaikea peittää ilahtuneisuuttani.
Vasta kun olimme tunteneet jo puoli vuotta, uskalsin laittaa hänelle viestiä aina kun halusin. Ystävyytemme alkumetreillä säännöstelin pitkään intoani olla yhteydessä. Sovin itseni kanssa, että saisin ehdottaa tapaamista maksimissaan kerran viikossa.
Pandemian rajoitusten aikaan hän oli ainoa, jota tapasin heilani lisäksi lähes päivittäin. Rintakehän seutuville oli laskeutunut varmuus siitä, että hänelle ainakin antaisin ystävyyden ruususeremoniassa tummanpunaisen kukan. Joulukorttiin kehtasin jo kirjoittaa, että on tuntunut tosi tärkeältä tutustua.
Kun ystävystyn uuden ihmisen kanssa olen epävarma ja haavoittuva. Orastavan ystävyyden äärellä esitän vaikeasti saavutettavaa. Suojelen sydäntäni pysymällä ainakin käsivarren mitan päässä. Tunteessa ei ole eroa romanttiseen ihastumiseen.
Voidakseni rauhoittua minun täytyy ensin selvittää:
a. kuinka todennäköisesti uusi ystävä on
valmis heivaamaan minut, ja
b. selviytyisinkö siitä.
Ystävänä heivatuksi tuleminen tuntuu siltä, että minut jätetään täydellisesti omana itsenäni. Tunnetta on melkein mahdotonta sietää. Se on torjunta, joka osuu jokaiseen jo valmiiksi aristavaan epävarmuuteen. Meillä ei ole kulttuurista ohjekirjaa ystäväerosta selviytymiseen. Toipuuko erosta puolessa ajassa siitä, miten kauan ystävyys on kestänyt?
Kaksituhattaluvun alussa yläasteella silloinen läheisin ystäväni meni ja rakastui toiseen ystävääni. Poks – he molemmat katosivat elämään vuosia, joista kirjoitettaisiin päiväkirjaan ja myöhemmin rakkauslauluihin.
Jäin sydänala pakottaen kulkemaan edestakaisin koulun linoleumilla päällystettyjä ja loisteputkivaloin valaistuja käytäviä. Tuijottelin ikkunasta sateessa virttyvää pihaa samanlaisella tyhjällä katseella kuin biologian luokan vitriinistä vuosikymmen sitten täytetty vesilintu minua. Mikä loitsu ylleni oli oikein langetettu? Se oli ensimmäinen kerta, kun todistin ystävyyden ja romanttisten suhteiden sotkuista yhteiseloa.
Laki ei tunne ystävää
Meille kansalaisille osoitetaan monin eri tavoin, että ystävyys ei ole yhtä tärkeää kuin romanttinen rakkaus.
Lain silmissä avioliitot ja perhesuhteet ovat näkyviä ja todellisia. Laki tunnistaa jopa avoliitot, jotka ovat epävirallisia romanttisia suhteita. Yli viisi vuotta yhdessä asuneet parit saattavat eron sattuessa kuulua yhteistalouden purkamista koskevan lain piiriin.
Syntymäperheen jäsenillä sekä (hetero)kumppaneilla on itsestäänselvä vierailuoikeus sairaalaan. Saan muistutuksen asiasta, kun ensiavussa kerron hätäkontaktikseni kumppanini nimen ja hoitaja olettaa tämän olevan äitini. Jälkikäteen pohdin myös, että yhtä hyvin olisin voinut pyytää kirjattavan jonkun ystäväni tiedot, mutta se ei ollut edes tullut mieleeni.
Saadessani avecillisen kutsun syntymäpäiville tai häihin, oletuksena on, että menen paikalle vakiintuneen heilani kanssa. Siis yhden heilan. Voiko esimerkiksi isovanhemman muistotilaisuuteen mennä ystävän kanssa? Kun isoäitini kuoli, pohdin asiaa, sillä olin vieraillut hänen luonaan useiden ystävieni kanssa, mutta silloinen kumppanini ei ollut koskaan tavannut häntä.
Ystävän oletetaan joustavan ja muuttuvan elämän muiden ihmissuhteiden alla. Ihmissuhdejärjestelmässämme ei ole tapana neuvotella ystävyyden sisällöstä tai toimintatavoista, toisin kuin esimerkiksi romanttisissa suhteissa usein tehdään. Missä on ystävien yhteinen kalenterinäkymä, asuntolaina tai vakiintunut lomasuunnitelma?
Vain ystäviä?
Meille opetetaan lapsesta saakka, että romanttisen rakkauden löytyminen on elämän suurin onni. Silloin on itsestään selvää, että heilastelu kiilaa ihmissuhdepyramidin huipulle.
Ahtaissa ihmissuhteille asetetuissa odotuksissa on yksilönä vaikea ellei mahdoton toimia toisin. Romantiikka on mielissämme muuttunut luonnolliseksi.
Tuntuu kohtuuttomalta kritisoida rakastumista. Aina kun kaksi ihmistä löytää toisensa, on se toki pienimuotoinen ihme, ja romanttisen rakkauden juhlassa ei kulttuurissamme säästellä. Ajattelen, että rakkauden juhlat voisi hyvin ulottaa myös muihin kuin heilastelusuhteisiin. Mikä jumalaton ja taivaallinen onni, että kohtasin sinut, rakas ystävä!
Toisaalta romanttisen rakkauden maailmassa ystävyys on läsnä monella tapaa. Erotessa on tapana sanoa: musta ois parempi, jos oltais jatkossa vain ystäviä. Lause näyttää ystävyydelle kaapin paikan. Se asettaa ystävyyden alhaisemmalle sijalle kuin romanttisen suhteen. Lause voi myös tarkoittaa jotain aivan muuta kuin ystävänä pysymistä, kuten:
toivon että ihmissuhteemme päättyy, mutta pysymme ystävällismielisissä, moikkaamme toisiamme kun törmäämme kadulla -väleissä.
En oikein ymmärrä, mitä tämä vain ystäviä oikein tarkoittaa. Ihmissuhdekäsityksessäni ystävyys on painava, kirkas ja arvovaltainen kunnia. Ystäväkseni en ota ihan ketä tahansa häntäheikkiä tai yhden yön tuttua.
Toinen deittailumaailmassa tuttu viittaus ystävyyteen on friendzone. Pahamaineiselle ystävyysvyöhykkeelle voi joutua vastentahtoisesti silloin, kun treffeillä ei kipinöi. Tällöinkin ystävyys on vajaaksi jääneen ihmissuhteen loppusijoituspaikka. Ystävyys ottaa vastaan, kun toivottu, pään sekaisin laittava heilastelusuhde ei ota tuulta alleen.
Yleensä ystävyyden ja romanttisen suhteen erottaa toisistaan seksi. Säännöt ovat selkeät: romanttisissa suhteissa seksiä on ja ystävyyssuhteissa ei. Tähän sääntöön on kuitenkin ainakin yksi poikkeus. Joissakin tapauksissa friendzonelta voi olla mahdollista siirtyä friends with benefits -tilanteeseen. Silloin ystävät etujen kanssa eivät odota toisiltaan satujen kaltaista loppuelämän rakkaustranssia. He vain naivat kaverellisissa tunnelmissa silloin tällöin ilman sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia.
Olin täällä ensin!
Olen kokenut suurimmat sydänsuruni silloin, kun elämäni tärkeimmät ihmiset ovat sukeltaneet romanttiseen rakkauteen, liukuneet pois yhteisistä arkemme rutiineista ja pitäneet selvänä, että olen pelkästään iloinen heidän puolestaan. Ystävänä olen usein halunnut täydellisen kusipään tavoin kiljua,
minä olin täällä ensin!
Etsin epätoivoisena vastalääkettä, salasanaa ja Ghostbustersien haamuimuria, johon romanttisen rakkauden huurun voisi imaista ja saada ystävän takaisin. Vaikeimmalta tuntuukin se, että ystävänä joudun romanttisen elämän yliajamaksi, eikä se saa edes vituttaa.
Olen järjestänyt juhlia ja hampaita kiristellen yksi kerrallaan vastannut ystäville,
joo ok sun heila voi tulla kans.
En ole kertonut, että olen tietoisesti jättänyt heidät kutsumatta. Olen nihkeä, koska ystäväni huomiosta taisteleminen väsyttää. En jaksaisi hienovaraisesti aistia heilan mikroilmeistä kotiinlähdön vääjäämätöntä lähestymistä.
Kosto on suloinen
Kun rakastuin ihmiseen, jonka kanssa jaan nyt arkeani, katosin poks läheisten ystävieni elämistä muutamaksi vuodeksi. Olin onnellinen romanttisesta rakkaudesta, mutta myös helpottunut siitä kulttuurisesti tunnistetusta taikuudesta, jonka äärelle olin löytänyt.
Olin myös kostonhimoinen ja katkera. Halusin upota uuteen ihmissuhteeseen niin, että kaikki muut jäisivät taka-alalle ja tuntisivat nahoissaan ne vaillejäämiset ja ohimenemiset, joita olin siihen mennessä kohdannut lähi-ihmisteni rakastuessa. Vuoden ajan oli valtavan ihanaa olla ihmissuhteessa, joka oli kulttuurisesti yksiselitteinen ja jonka tilasta tai merkityksestä ei tarvinnut taistella. (Paitsi tietysti niissä tavallisissa yhteyksissä, joissa ei-heterot suhteensa merkityksestä taistelevat.)
Yhteiskunnallisen tunnistamisen ja rakastumisen ensipöllyjen tasaannuttua huomasin kuitenkin romanttisen taian rakoilevan. Olin työntänyt ystäväni etäälle ja minua jätettiin kutsumatta tilaisuuksiin, koska oletettiin, että haluaisin viettää kaiken aikani sydämeni valitun kanssa. Jos minut kutsuttiin, sai kutsun myös kumppanini. Sain kostoni, mutta samalla eristin itseni romanttiseen ihmissuhteeseen. Ystäväni eivät nähneet minua enää yksilönä vaan pariskunnan osana.
Minä rakastan sinua
Haluaisin oppia puhumaan enemmän rakkaudesta ystävieni kanssa. On kohtuutonta, että romanttisissa suhteissa on monopoli rakkaudesta puhumiseen.
Rakastaminen ja rakkaus on pitkäjänteistä uusiin asentoihin vääntäytymistä. Se on samalla puolella olemista erimielisyyksistä huolimatta. Siinä on lupa levätä ja suuttua pahasti, syödä leivonnaisia vatsansa täyteen ja paikata polvista puhki kuluneet housut. Miksi silti ystävyydessä on niin vaikeaa sanoa
minä rakastan sinua?
Olen yrittänyt kuvitella ystäväkeskeistä elämää. Siinä elämässä kaikilla ihmissuhteilla olisi mahdollisuus muuttua, kasvaa ja viedä tilaa. Kirjailija, runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen kuvaa ystäväkeskeistä elämää runossaan näin:
Oletko kotona? Tuletko meille? Mitä toisin
mukanani? / Näen, että ikkunassasi loistaa
tietokoneen valo. Minulla on salaisuus. Vain
sinulle. / Luottamuksella. Tunnistatko tunteen?
Onko sinulle joskus käynyt samalla tavalla?
/ Voitko pitää huolta kukastani? Otatko
lapset hetkeksi? Haluatko tämän mekon? /
Tässä on kotiavain. Tässä lääkkeitä. Tässä
makaronilaatikkoa. Tässä villasukat. / Tässä
runot. Minulla on sellainen sydän. Minulla on
tällaiset rajat. Soita minulle. / Kirjoita taas.
Haluatko teetä? Sinun silmistäsi tulee vettä.
Mennäänkö yhdessä, / meillähän on sama
matka?
Ystävyys ei ole itsestäänselvyys
Ystävyys ihmissuhteena ilmestyy hiljaisuuksiin, epäselvyyksiin ja väliinputoamisiin. Se on joustava ja notkea, elämän tyhjiin kohtiin kurottava muutosvoimainen ihmissuhde. Sen jääminen yhteiskunnalliseen pimeään pisteeseen on paitsi valtava henkilökohtainen tragedia myös mahdollisuus.
Minulle tuo ystävyys on ainakin risusavotta, yhdessä valvottu marraskuun yö, nälkäkiukku, myslipatukka, kangastus liftatessa levikkeellä, anteeksipyyntö, sairauskertomus ja oransseilla keittiösaksilla leikattu tukkamalli.
Ystävyyden asettaminen elämän keskiöön ei tapahdu poks taianomaisesti itsestään. Romanttiset suhteet ja perhesuhteet ovat maailmassamme ensisijaisia, jolloin niiden ensisijalle laittaminen on myös helpompaa. Yrityksissäni elää ystäväkeskeisempää elämää olen viettänyt satoja tunteja kalenteroiden arkea, opetellen nimeämään suuttumuksia ja suruja sekä puhumaan niistä.
Vietän joulua ystäväni ja hänen kanssaan asuvan koiran kanssa. Kävelemme siirtolapuutarhassa lumisateessa, vaatteet kastuvat olkapäiltä. Meidän välillämme on paljon jaettua tietoa siitä, millaiseksi tiheäksi paakuksi ruokatorven ympärille pakkautuvat surut, kun elämän tärkeimmät ihmiset katoavat romanttisen rakkauden taian alle.
Polku lumihangen keskellä on kapea, kävelemme peräkkäin ja koira pysähtyy nuuskimaan fasaanin jälkiä. Etsin ystävän sanoista loitsua, joka selvittäisi, miksi olen jälleen tuhannen sirpaleina erään ystävän rakastumisen jäljiltä. Koira kyykistyy pissalle, katsomme sitä ja ystävä toteaa: ”se liittyy varmaankin siihen, että ystävyys on ensisijaisesti rakkaussuhde.”
Tämäkin juttu on parempi paperilla.
Valtaosa sisällöistämme on maksutta luettavissa verkossa. Ne kuitenkin tuntuvat ja näyttävät paremmilta printtilehdessä. Tilaajana teet arvokasta työtä tukemalla suomalaista feminististä journalismia. Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!
Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua!