Vilma Jää – Musiikkia kansalle

Kesällä 2021 Vilma Jää oli yhtäkkiä kaikkialla. Kaija Saariahon Innocence-oopperassa debytoinut laulaja hurmasi kansainväliset yleisöt vienankarjalaiseen joikuun ja karjankutsuhuutoihin pohjaavilla laulutekniikoillaan. Sooloartistina Jää luo feministisesti kantaaottavaa kansanmusiikkia tähän päivään eikä pelkää olla vihainen.

”Nimitän itseäni raivofeministiksi. En ole koskaan mieltänyt naisen vihaisuutta tabuksi. Olen vain ollut suuttunut ja kostonhimoinen, tehnyt siitä musaa ja raivonnut lavalla.

Elämäntehtäväni on tuoda kansanmusiikki takaisin kansalle, niin naiivilta kuin se kuulostaakin. Olen halunnut tuoda kansanmusiikissa kerrottuja tarinoita mahdollisimman nykyaikaiseen muotoon. Kappaleissani sekoitan traditionaalisia, muokkaamiani ja itse kirjoitettuja sanoituksia.

Tunnen yhteyttä karjalaisiin juuriini. On merkityksellistä laulaa samoja tarinoita, joita on kerrottu jo satoja vuosia. Yhteys esiäiteihin on voimallista. Uusin sinkkuni Jäinen neiti sisältää sellaista kaikkivoipaisuutta. Kappale on loitsu, jossa pyydetään kylmyyden ja pakkasen jumalatarta pelastamaan meidät ilmastonmuutokselta.

Innostuin kansanmusiikista äitini kautta. Se vaikutti niin riemukkaalta. Näytti, että soittajilla oli hauskaa, lavalta paistoi ilo, eikä se ollut yhtään niin totista kuin klassinen viulu, jota olin soittanut vuosia. Kansanmusiikki oli alkujaan rahvaan musiikkia, käyttömusiikkia, jota soittivat harrastajat, eivät ammattimuusikot. Kuvittele vaikka tanssin säestystä, tuutulauluja, työlauluja ja karjankutsut metsässä. Kaikessa on läsnä yhdessäsoitto ja riemu, eikä vakava esiintyminen yleisölle.

Kansanmusa ei ole lähtökohtaisesti feminististä. Kerätty kansanmusiikki on miehisen näkökulman värittämää jo kerääjiensä vuoksi. He olivat nuoria opiskelijamiehiä Helsingin yliopistosta, jotka lähetettiin taltioimaan kansanperinnettä ympäri Suomea. Voi miettiä mikä kaikki heitä on kiinnostanut, ja toisaalta mitä naiset ovat halunneet laulaa näille vieraille miehille. Paljon on jäänyt keräämättä sen vuoksi, miten on kerätty.

En usko, että kerääjät ovat miettineet omaa positiotaan tai ennakkoluulojaan lainkaan. Esimerkiksi arvostettu kansanmusiikin tutkija ja kerääjä A. O. Väisänen kirjoitti päiväkirjaansa vienankarjalaista miesjoikaajaa odotellessaan, että sukupuolen vuoksi pian ”luvassa olisi jotain keskivertoa parempaa”. Nuorista tytöistä hän taas kirjoitti hyvin vähättelevästi. Tulen tosi vihaiseksi kun mietin tuota! Näkemykset levisivät: esimerkiksi Elias Lönnrot arvotti runolaulun muita kansanlaulun lajeja paremmaksi, eikä polska- ja rekilauluja kultakaudellakaan kerätty yhtä ahkerasti.

Kerätyt runolaulut löytyvät netistä Suomen kansan vanhat runot -tietokannasta, jota luen paljon taustatyönä. Aineistoa on todella paljon. Tuo nimi on tosin harhaanjohtava, koska ainakin puolet runoista on kerätty Karjalasta, Vienasta ja Inkeristä, joiden asukkaat nykyään ymmärretään suomalaisista erillisiksi kansoiksi. Toki siellä on ollut suomalaisia, mutta paljon muitakin. Se Suomen kansa, joka keksittiin omi aika paljon.

Aineistossa on paljon viittauksia seksuaaliseen väkivaltaan ja jopa insestiin, ja naista syyllisestään siitä aina. Paljon on miesnäkökulmaa ja feministisiä piirteitä vähän. On ollut vaikeaa löytää tarinoita vahvoista naisista. Naisten vihaa ja ahdinkoa ei ole otettu todesta.

Runo nimeltä Hirttäytynyt neito kertoo naisesta, joka annetaan vaimoksi vastoin tahtoaan, vähän kuin Aino Väinämöiselle. Runo on naisen ja hänen perheensä vuoropuhelu, jossa nainen kerta toisensa jälkeen ilmaisee, ettei halua sulhoaan samalla kun sukulaiset ihastelevat tulevaa vävyä. Lopulta nainen hirttäytyy.

On myös nuorten naisten polskalauluja, joissa on iloa ja heilastelua, mutta niitä on jäljellä vähän. Polskalauluja ei pidetty yhtä suuressa arvossa.

Monessa kappaleessani lähtökohtana on ollut raivo, jota minun on täytynyt käsitellä ja purkaa. On ollut myös raskasta olla näiden asioiden äärellä. Yhdessä biisissäni laulan, että ”ei uhri, vaan selviytyjä”. Se on se ydin.

Yritän olla vähemmän vihainen, koska se on kuluttavaa. Viha oli pitkään polttoainetta, joka vei minua eteenpäin – kuten feminismiäkin. Nyt haluaisin, että polttoaineeni olisi iloisempaa. Tämä on vielä uusi ajatus. Lavalla olen aina tarjoamassa yleisölle taide-esitystä. Esitykset eivät ole mun terapiasessio – ne on sit erikseen!”

KUKA?

Vilma Jää

Syntynyt 1995 • laulaja • säveltäjä • viulisti • etnopopartisti • musiikin maisteri • tutkija • helsinkiläinen • karjalainen

LUE SEURAAVAKSI:

Kysyimme viideltä feministiltä, millainen on aatteen tulevaisuus – tekeekö feminismi itsensä tarpeettomaksi? Pystyvätkö feministit kerääntymään yhdeksi rintamaksi? Jos haastateltavia käy uskominen, tiedossa on myötätuntoa ja monimuotoisen elämän kunnioitusta. Lisäksi saamme heittää hyvästit nykyiselle talousjärjestelmällemme. (Heippa!) Tältä näyttää feministinen haaveilu.

Piditkö lukemastasi?

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.