Ei enää hyssyttelyä

TIETOKONEEN ruudun toiselta puolelta minua tervehtii iloinen ja levänneen oloinen Sara Al Husaini. Hän on lu­vannut antaa Tulvalle haastattelun, vaikka onkin parhail­laan lomalla Ruotsissa. Aihe – ihmisoikeudet – nimittäin on Al Husainille tärkeä.

Al Husaini on pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti, jonka 2023 julkaistu esikoisromaani Huono tyttö vavisutti suomalaista feminismiä. Kirjan nimessä esiintyvä huono ei suinkaan viittaa kadulla rellestävään ja kapinoivaan nuo­reen. Nimi viittaa tyttöön, joka ei tahdo elää vanhoillisen yhteisönsä asettamien, tiukkojen ja uskonnolla perustel­tujen normien mukaan. Tyttö on Al Husaini itse.

Omaelämäkerrallisessa kirjassa irakilaistaustainen Al Husaini kertoo lapsuudestaan konservatiivisessa ja hy­vin uskovaisessa kodissa ja siitä, miten hän alkoi kyseen­alaistaa islamia ja lopulta irtautui siitä. Viimeinen niitti Al Husainin uskolle oli pakkoavioliitto. Kirja kertoo niin kaunistelemattomasti väkivallasta, myös seksuaaliväkival­lasta, että suojatumpaa elämää elänyttä lukijaa hirvittää. Al Husainille kirjoittaminen kuitenkin oli terapeuttista ja lohdullista. ”En tule koskaan saamaan oikeutta koke­malleni – se, jos voin lisätä tietoisuutta ja tarjota jollekin vertaistukea, tarjoaa lohtua.”

Jäähyväiset uskonnolle

HARTAASTA, mutta epäkohtia kyseenalaistavasta mus­limitytöstä vapautta ja uskonnon normeista irtautumista kaipaavaksi nuoreksi naiseksi. Tuosta nuoresta naisesta vaimoksi vasten tahtoaan. Lopulta aktivistiksi, joka nostaa suorasanaisesti tapetille sen, miten naisten oikeuksia pol­jetaan. Se on tiivistetysti Al Husainin 32-vuotinen matka tähän hetkeen.

Al Husaini kuvaa lapsuuttaan Suomessa ristiriitai­seksi. Perhe muutti Suomeen saudiarabialaiselta pakolais­leiriltä, kun Al Husaini oli vielä vauva. He kuitenkin pitivät tiiviisti yhteyttä kotimaahansa Irakiin, jossa vierailtiin usein. Al Husainin ollessa teini-ikäinen perhe jopa muutti Irakiin hetkeksi. Suomessa koulussa opetettiin, miten kai­killa – myös naisilla – on oikeus omaan ääneen. Al Husai­nin äiti kannusti kaikkia lapsiaan sukupuolesta riippumat­ta opiskelemaan, koska hänellä sellaista mahdollisuutta ei ollut. Koulussa Al Husaini tunsi olonsa kuitenkin usein ulkopuoliseksi esimerkiksi huivinsa ja taustansa takia.

Uskonto oli läsnä Al Husainin lapsuudessa monella tapaa. Koulussa hän kävi islamin tunneilla ja perhe hiljeni viettämään islamiin kuuluvia juhlapyhiä. Uskonto näkyi kotona myös lapsille asettuina käytössääntöinä, joista pojat usein saivat erivapauksia. ”Pojat saivat seurustella tyttöjen kanssa, vaikka esiaviollinen seksi oli kaikille su­kupuolille syntiä”, Al Husaini muistelee.

Representaation vaikutti lapsuudessa Al Husainin käsityksiin siitä, mitä hän voi olla. Pieni Sara haaveili jalka­pallon pelaamisesta, muttei koskaan päätynyt pelaamaan koulun turnausten ulkopuolella. ”En koskaan nähnyt ke­tään huivipäistä pelaajaa”, Al Husaini kertoo. Vanhemmat eivät olisi ikinä hyväksyneet joukkueen univormua sel­laisenaan. ”Tästä huolimatta olisi tärkeää mahdollistaa jokaiselle aidosti vapaus olla oma itsensä. Itse en olisi edes halunnut huivia.”

Jo nuoresta asti Al Husaini on kiinnittänyt huo­miota epäoikeudenmukaisuuteen ja ollut kiinnostunut ymmärtämään ympäröivää maailmaa. ”Miksi miehellä voi olla neljä vaimoa, muttei toisinpäin?” Lapsuudessa kyselemiseen suhtauduttiin lempeämmin, joskin jatko­kysymykset saattoivat turhauttaa aikuisia. Kun Al Husaini varttui, suhtautuminen kysymyksiin tiukentui. Lopulta hän irtautui uskosta.

Prosessi ei ollut suoraviivainen tai nopea. ”Luin ja etsin tietoa, laitoin sähköposteja uskonmiehille. Tahdoin selittää kaiken uskonnon parhaaksi”, Al Husaini kertoo. Muutettuaan omilleen hän ymmärsi yhä voimakkaammin ettei enää usko, mutta muutos ei silti ollut helppo tai vailla seuraamuksia.

Al Husaini kuvaa kirjassaan, miten 23-vuotiaana kutsui perheensä luokseen syömään ja totesi, ettei enää usko: ”En halua tuottaa sulle pettymystä, mutta tahdon elää itselleni.” Vaikka osa perheestä oli jo irtautunut uskos­ta, etenkin äiti otti uutisen raskaasti. Lisäksi Al Husainin uskovat koulukaverit hylkäsivät hänet.

Seuraavana vuonna perhe houkutteli Al Husainin yhteiselle matkalle Irakiin. Perillä kävi ilmi, että matkan tarkoitus oli Al Husainin naittaminen väkisin. Al Husaini ilmoitti selvästi, ettei tahdo häitä, mutta ne pidettiin sil­ti. Hääyönä tuore aviomies raiskasi Al Husainin. Huonon tytön lukija viedään näihin hetkiin ja niihin liittyviin tun­temuksiin raadollisella tavalla.

Lopulta Al Husaini onnistui pakenemaan pakkoavio­liittoa Suomeen. Vaikka Al Husainin perhe aluksi vastusti eroa, auttoivat vanhemmat lopulta häntä sen saamisessa.

Kokemastaan huolimatta Al Husaini korostaa, ettei uskonto itsessään ole paha. ”Koraanissa on ongelmalli­sia kohtia”, toteaa Al Husaini. Ongelmallisia ovat myös konservatiiviset Koraanin tulkinnat; Koraani nähdään muuttumattomana, mikä mahdollistaa konservatismin ja epäkohtien jatkumisen. Vaikka hän itse on luopunut uskonnosta, muistelee hän sen tiettyjä puolia lämmöllä.

Jos kadulla kohtasi toisen huivipäisen naisen, tuli tätä moikattua, vaikkei olisi tuntenut: ”Se toi yhteisöllisyyttä.”

Eräs perinne islamista näkyy edelleen Al Husainin elämässä, joskin välillisesti: ”Äiti lahjoittaa aina nimelläni rahaa hyväntekeväisyyteen.” Hyväntekeväisyys on vahvasti läsnä islamissa. ”Kai äiti ajattelee, että jos joskus päätän palata uskontoon, on se homma puolestani hoidettu.” Hyväntekeväisyyttä arvostava Al Husaini on kiitollinen äidilleen lahjoituksista. Paluuta hän ei ole kuitenkaan tekemässä.

Ongelmana keskustelun polarisoituminen

AKTIIVISEN ja oikeudentajuisen naisen arki on hektistä; työt, useat luottamustoimet, sekä harrastukset kuten lu­keminen, kirjoittaminen ja piirtäminen rytmittävät hänen arkeaan.

Kirjat, joita Al Husaini lukee, liittyvät tasa-arvoon, mutta piirtäessä hän vaihtaa vapaalle: ”Piirrän tuntemis­tani ihmisistä hauskoja sarjakuvia, joissa pyrin tuomaan heidän persoonaansa esiin.” Uusi kirjaprojektikin siintää jo mielessä: ”Yhteiskunnallisia aiheita ja ihmisoikeus­kysymyksiä fiktion keinoin”, Al Husaini tiivistää. Ideoita kirjoittamiseensa Al Husaini saa kaikkialta ympäristös­tään, kuten käydyistä keskusteluista, lukemistaan teks­teistä, toisinaan jopa ympäristön äänistä.

Joulukuussa 2023 feministijärjestö Naisasialiitto Unioni sai Al Husainin hallituksensa riveihin. Tarmokas suhtautuminen pestiin käy selvästi ilmi, vaikka olemme keskustelleet yli kaksi tuntia ennen kuin pääsen kysymään Unionista. Hän itse nostaa esiin kysymyksen, jota olen säästänyt viimeiseksi. ”Haluan lisätä moninaisuutta ja samalla tietoisuutta kunniaväkivallasta.”

”Rasisti tulee puhumaan rasistisesti riippumatta siitä, mitä sanon.”

Al Husaini on seurannut poliittista keskustelua Suomessa huolestuneena, ja hänen viestinsä päättäjille on selvä: maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelua ei tule käydä ilman ruskeita ja mustia tyttöjä. Rasismikeskustelua ei voi käydä kuulematta heitä, joita se koskee. Al Husainin

mielestä feministinen liike voisi tehdä enemmän: ”Usein olen miettinyt, koskevatko feministisen liikkeen aatteet minua, vai nähdäänkö minussa vain ihonvärini.”

Samaan tapaan keskustelussa tunnutaan Al Husai­nin mielestä unohtavan, että mustat ja ruskeat miehet ovat valta-asemassa omissa yhteisöissään, vaikka laajemmassa kuvassa he ovatkin Suomessa osa sorrettua vähemmistöä. On selvää, että Suomen feministinen keskustelu vaatisi enemmän näkyvään vähemmistöön kuuluvia. ”Kuuntele. Muista, että vähemmistöt koostuvat yksilöistä, joiden ko­kemukset voivat erota toisistaan merkittävästi”, Al Husaini selventää. ”Yksilön kokemusten sijaan tulisikin keskittyä rakenteisiin. Mitä tutkittu tieto kertoo?”

Se on vain tuo Irakin kulttuuri, kertoo Al Husaini kuulevansa toisinaan, kun kertoo kokemastaan kunnia-väkivallasta. Näin saattavat sanoa esimerkiksi suomalaiset muslimiksi kääntyneet naiset. Al Husainia tämä turhaut­taa, sillä se paitsi mustamaalaa hänen juuriaan, myös vä­hättelee ilmiötä, joka on läsnä monissa konservatiivisissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Hän painottaa, ettei ole olemassa vain yhtä Irakin kulttuuria, vaan Irakissa on useita eri kulttuureja. ”Kult­tuuri vaikuttaa uskontoon ja uskonto kulttuuriin”, toteaa Al Husaini ykskantaan.

Al Husaini turhautuu usein siihen, miten länsimai­set keskiluokkaiset ihmiset katsovat asioita vain omasta näkökulmastaan. He saattavat esimerkiksi matkustaa Irakiin ja todeta, etteivät ole nähneet siellä asioita, joista kunniaväkivaltaa kokeneet kertovat. ”Luokka vaikuttaa kokemukseen”, toteaa Al Husaini. Paikalliseen elintasoon verrattuna rikkaat turistit eivät välttämättä näe samaa maailmaa kuin paikalliset.

Al Husainin mielestä ihmisoikeuskeskustelun val­koinen katse näkyy esimerkiksi siinä, miten eri tavoin suo­malaiset ovat suhtautuneet Venäjän Ukrainassa ja Israelin Palestiinassa tekemiin väkivaltaisuuksiin.

”Päättäjillä tulisi olla yhtenäinen linja ihmisoikeuk­siin. Kun Ukrainaan hyökättiin, älähti valtionjohto kuu­luvasti. Gazan kohdalla on ääni ollut hiljaisempi. Ihmis­oikeuskeskustelu menettää pohjaa, jos samat oikeudet eivät koske kaikkia”, toteaa Al Husaini selvästi pettyneenä Suomen tapaan ottaa kantaa maailman tilanteeseen. Hän sanoo kansalaisaktivismin tuoneen itselleen lohtua: ”On ollut huikeaa nähdä, miten ihmiset ottavat somessa ja kaduilla kantaa.”

”Usein olen miettinyt, koskevatko feministisen liitteen aatteet minua, vai nähdäänkö minussa vain ihonvärini.”

Al Husaini haluaa puuttua epäoikeudenmukaisuuk­siin ja puhua kokemastaan, jotta tulevaisuudessa ihmiset eivät joutuisi samaan tilanteeseen. Vaikka hän ei kadu päätöstään, on sillä ollut hintansa.

Al Husainia on uhkailtu väkivallalla rehellisyytensä vuoksi. Hän haaveilee matkasta Irakiin, mutta on epäto­dennäköistä, että matkasuunnitelmia voisi lähitulevai­suudessa toteuttaa.

”Olen realisti, ja tällä hetkellä se ei olisi mahdollista, koska kritisoin uskontoa.” Tavasta, jolla Al Husaini pu­huu kotimaastaan, huokuu kaipaus. ”Irakissa saisin kuulla omaa kieltäni ja nähdä omaa kulttuuriani”, hän sanoo.

Toisaalta Huonossa tytössä Al Husaini kirjoittaa, miten Irakiin lähetettynä kaipasi takaisin Suomeen. Syy kaipuuseen oli se, ettei hän halunnut elää muotissa, jossa Irakissa ollessaan joutui olemaan. Hän ei halunnut olla väkivaltaisen miehen kanssa, jota ei ollut itse valinnut. Hän halusi olla vapaa. Halu vapauteen, omaan tahtoon ja oikeuteen omaan kehoon eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö kaipaisi kulttuuria.

Väärinkäsityksiä kunniaväkivallasta

HUONOSSA TYTÖSSÄ Al Husaini muistelee, miten pyörän tanko aiheutti hänelle lapsena haavan haaroväliin. Äidin ensimmäinen huoli oli, oliko joku koskenut Al Husainiin tai oliko Al Husaini ”ollut jonkun kanssa”. Tapaus teki selväksi, kuinka tärkeässä roolissa ”puhtaus” eli naisen seksuaalinen koskemattomuus ja kokemattomuus ennen avioliittoa olivat hänen perheelleen, joka (ainakin tässä asiassa) oli uskonsa suhteen konservatiivinen: äiti oli enemmän huolissaan perheen kunniasta kuin tyttären­sä terveydestä. On hyvin yleistä, että muslimitytön tulee odottaa naimisiin menoa, eikä esiaviollista seksiä sallita.

Kunniaväkivalta voi terminä joskus herättää häm­mennystä. Al Husainin mukaan jotkut, jotka ottavat il­miön suomalaisen käännöksen kirjaimellisesti, saattavat päivitellä, ettei väkivallassa ole mitään kunniallista. Hän toteaakin, ettei kyse ole siitä, onko väkivalta kunniallista vai ei, vaan teon motiivina on kunnian säilyttäminen.

Jos termin kääntäisi arabiasta suoraan suomeksi olisi se ”kunnian puhdistamisen nimissä tehdyt rikokset”.

Pitäisikö kunniaväkivallalle sitten keksiä joku täs­mällisempi suomennos? Al Husainin mielestä keskustelu sanasta tuntuu asian välttelyltä. ”Termien muuttaminen on helpompaa kuin itse ilmiön”, hän sanoo.

Kyseessä on yhteisöllinen väkivallan muoto, joka voi ilmetä esimerkiksi kontrollina, avioliittoon pakot­tamisena ja eron estämisenä, sukuelinten silpomisena, jopa henkirikoksina. Teon ajatellaan palauttavan suvun tai perheen kunnian, minkä vuoksi yhteisö ei tuomitse tekoa, vaan saattaa jopa painostaa siihen. Väkivaltaa te­kevä ei välttämättä tahtoisi tehdä sitä.

Mitkä ovat suurimmat kunniaväkivaltaan liittyvät ennakkoluulot? Vastaus on Al Husainilla valmiina: ”Se, ketä se koskettaa. Naiset ja tytöt ovat ehdottomasti suu­rin ryhmä, muttei ainoa, joka sitä kohtaa. Kohteeksi voi joutua kuka tahansa, joka ei mahdu normeihin.” Seksu­aali- ja sukupuolivähemmistöjen ohella kunniaväkivallan kohteena ovat myös miehet, jotka eivät asetu kulttuurin määrittämään hyväksyttävään miehen malliin.

”Kun puhutaan kunniaväkivallasta, tulevat usein mieleen sen äärimuodot: fyysinen väkivalta ja kunnia­murha”, toteaa Al Husaini. Todellisuudessa termin alle mahtuu paljon muutakin. Koska kunniaväkivallasta puhutaan vain ääriesimerkkien kautta, voi jopa uhrille itselleen olla hankalaa tunnistaa häneen kohdistuvia moninaisia kunniaväkivallan muotoja. ”Sitä tuntee nahoissaan jonkin tuntuvan pahalta ja väärältä, mutta kokemukselta puuttuu nimi”, Al Husaini kuvailee. Tällai­seksi kunniaväkivallan muodoksi Al Husaini nimeää esi­merkiksi kontrollin, jota voi esiintyä iästä riippumatta.

Kunniaväkivalta nähdään länsimaissa vieraana ja toisissa kulttuureissa tapahtuvana, vaikka sitä tapahtuu uskonnon varjolla myös Suomessa. Samanlaiset meka­nismit ovat kuitenkin tuttuja myös uskonnottomalle ihmiselle, joka ei mahdu yhteisön hänelle asettamiin muotteihin.

Kun Al Husainilta kysyy, kenellä on eniten val­taa lopettaa kunniaväkivalta, ei hänen tarvitse miet­tiä hetkeäkään: ”Valta-asemassa olevilla miehillä sekä päättäjillä.”

Kun päätös erota uskonnosta ja lähteä pakko-avioliitosta oli tehty, Al Husaini oli yksin. Viranomai­set eivät osanneet auttaa ja järjestöistä, joista olisi ollut apua, hän kuuli vasta myöhemmin. Al Husaini kannus­taa kunniaväkivaltaa kokeneita ottamaan yhteyttä uh­reja tukeviin järjestöihin, kuten Ihmisoikeusliittoon ja Monika-Naisiin.

Eräs Huonon tytön tavoitteista on toimia vertais-tukena heille, jotka ovat kokeneet samaa kuin Al Hus­aini. Tavoitteessa on onnistuttu, sillä kirjasta on tullut paljon kiitosta. Toisaalta on myös monia, jotka eivät pidä siitä, että Al Husaini puhuu kokemuksistaan. ”Hiljen­tämistä on ollut niin uskonnon sisältä kuin ulkopuo­leltakin.” Jopa uhreja tukevat järjestöt saattavat yrittää hyssytellä suorimpia kokemuksia peläten keskustelun polarisoitumista.

”Puhumista ei voi vastuuttaa väkivaltaa kokeneille”, toteaa Al Husaini. Jos vastuu sysätään uhreille, he uupu­vat. Al Husaini kannustaa tukemaan kunniaväkivallan uhreja auttavia järjestöjä, sekä yksittäisiä asiasta puhu­via henkilöitä. Hän ohjaa pyytämään järjestöiltä tietoa somepostausten muodossa, jotta ilmiö tulisi tutuksi: ”Tuki voi olla vaikka somekommentti.” Jokainen voi et­siä tietoa kunniaväkivallasta ja osaltaan luoda painetta vaikuttaa asioihin. Al Husaini vaatii toimia päättäjiltä – järjestöjen rajalliset resurssit kun kuluvat yleensä toi­minnan ylläpitämiseen.

Rasismi luo osaltaan hiljentämisen ilmapiiriä: ”Asioista puhuminen voi lisätä pelkoa uskontoja kohtaan.” Samaan aikaan joku saattaa miettiä, kuinka traumaattis­ta kokemusta voidaan käyttää toksisesti sen sanoittajaa vastaan. ”Rasisti tulee käyttäytymään rasistisesti riippu­matta siitä, mitä sanotaan”, Al Husaini toteaa muistut­taen, että mitä enemmän jostain vaietaan, sitä helpompi sitä on käyttää lyömäaseena.

( KUKA )

Sara Al Husaini

s. 1992

Esikoiskirjailija, romaani Huono tyttö ilmestyi 2023.

• Ei voisi elää ilman: puhelimen Notes-sovellusta, jonne kirjoittaa kaikki mieleen tulevat teksti-ideat.

• Lapsena haaveili: jalkapallon pelaamisesta.

• Nyt haaveilee: täyspäiväisestä kirjoit­tamismahdollisuudesta ja matkasta Irakiin.

• Iloitsee: lomasta, auringonvalosta.

Tämäkin juttu on parempi paperilla. 

Valtaosa sisällöistämme on maksutta luettavissa verkossa. Ne kuitenkin tuntuvat ja näyttävät paremmilta printtilehdessä. Tilaajana teet arvokasta työtä tukemalla suomalaista feminististä journalismia. Tervetuloa ostoksille verkkokauppaamme!

Etkö halua sitoutua lehtitilaukseen tai ostaa irtonumeroa? Voit myös kiittää verkkosisällöistämme MobilePay-lahjoituksella numeroon 71312. Pienestäkin summasta on apua!