Sathan saattoi olla kissa, koira tai rupikonna.
Hämähäkki nimeltä Joan. Kissa nimeltä Germany. Vinttikoira nimeltä Vinegar Tom. Hiiret nimeltä Prettyman ja Littleman. Siinä muutama esimerkki olennoista, joiden väitettiin olleen noituuden harjoittajien apureita uuden ajan alun Englannissa. Noidan yliluonnollinen eläinapuri (eng. familiar) on yhä länsimaisen noitakuvaston klassikko. Vaikka sen juuret lienevät vanhemman kansanuskon hämärissä, idea popularisoitui juuri esimodernin ajan noitaoikeudenkäyntien ympärillä Englannissa.
Diabolisen otuksen ajateltiin auttavan maagisissa tihutöissä ja saavan palkaksi ruokaa ja hoivaa, jopa luvan imeä emäntänsä verta. Lemmikit ja ylipäätään kiintymys muunlajiseen nähtiin ajan yhteiskunnassa muutenkin epäilyttävänä. Ajatus tällaisestä ihmisen ja eläimen rajojen koettelemisesta oli suorastaan kauhistuttava. Tätä kauheutta heijastelivat jotkut olentojen nimistäkin; Hangman ja Greedigut kuulostavat sopivan pahaenteisiltä, Sathan oli niin iskevä, että lähteissä tarinoidaan niin tämän nimisestä kissasta, koirasta kuin rupikonnastakin.
Demonisen kaksikon Beelzebub ja Trullibub pelottavuutta vähentää ehkä hieman se, että ne eivät lähteiden mukaan olleet edes eläimiä, vaan kaksi pientä puunpalaa. Hieman vaikeaa on myöskään pitää uhkaavana vuoden 1645 tunnustusta, jonka mukaan syytetty ruokki vankityrmässä kuutta etanaa nimeltä Sydrake, Pyman, Ayleward, Sacar, Jeffry ja Peter. Yliluonnolliset kissat nimeltä Dick, Titty ja Pusse kuulostavat toki tänä päivänäkin maagisilta.
Syksyn ohenevan verhon lähestyessä voikin olla hyvä harkita oman familiaarin kutsumista. Kenties se on nimeltään Elimanzer, Rutterkin, Prickeares tai Pyewacket. Tai ihan vain John tai Harry, kuten 400 vuotta sitten oli yleistä. Ehkä se on etana nimeltä Peter.
Palstalla ennustetaan, kanavoidaan ja luetaan merkkejä.
