Lukuaika
6 min

I May Destroy Youn jälkeen nukut yösi paremmin

Artikkeli - 20.09.21
Teksti • Vy Tram / Kuvat • HBO Nordic

Michaela Coelin I May Destroy You -sarja sukeltaa syvälle raiskauskulttuurin ytimeen. Se kysyy, millaisia asenteita, toimintatapoja ja käsityksiä pidämme huomaamattamme yllä.

Sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta

Brittiläinen käsikirjoittaja-näyttelijä Michaela Coel istuu poliisiaseman odotustilassa. Läheinen ystävä on paikalla tukena, istuu vieressä ja pelaa Pokemon Gota. 

”Tämä on todella outoa. Mitä vittua tapahtuu?” Coel huomaa ajattelevansa. ”Tämä on todella kummallista, jotakin, mitä en ole ennen nähnyt tai tuntenut. En tiedä, miksi kutsua tätä tunnetta, mutta aion kirjoittaa sen ylös.” 

On tammikuu 2016. Ystävykset ovat tekemässä rikosilmoitusta, sillä Coel on huumattu ja raiskattu.

”Halusin vaistomaisesti dokumentoida tilanteen, jotta voisin jonakin päivänä katsoa taaksepäin ja yrittää saada siihen jonkinlaista merkitystä, jotta se ei olisi vain järjetön rikosmöykky.”

Vuosi raiskauksen jälkeen Michaela Coel tarjoaa tapahtuneesta sarjaa HBO:lle, mutta se ei saa tuulta alleen. Vuotta myöhemmin sarjaa pitchataan Netflixille. Netflix tarjoaa miljoonan dollarin sopimusta, mutta Coel ei saisi pitää edes kahta prosenttia oikeuksista. Pitkän neuvottelun jälkeen hän kieltäytyy. BBC:n kanssa neuvottelujen sävy on toisenlainen: Coel saisi vapaat kädet ja osan oikeuksista. Tarvitaan lisää rahaa, ja kuvioihin tulee uudelleen HBO.

”Rakastan sitä, että ensimmäisellä kerralla, kun tapasin HBO:n [vuonna 2017], he eivät lähteneet mukaan, koska he tiesivät, etten ollut vielä valmis.”

Michaela Coel tuotti ja käsikirjoitti kaksitoistajaksoisen I May Destroy Youn. Lisäksi hän näyttelee pääosahahmoa Arabellaa ja ohjasi sarjan jaksoja yhdessä Sam Millerin kanssa.

TV-sarja kertoo kolmekymppisestä kirjailijasta Arabellasta ja hänen ystävistään, näyttelijäksi pyrkivästä Terrysta (Weruche Opia) ja liikuntaohjaaja Kwamesta (Paapa Essiedu).

He elävät urbaania kaupunkilaismilleniaalien elämää Lontoossa ja muodostavat keskenään perheen. Pidetään hauskaa. Juhlitaan. Harrastetaan satunnaista seksiä. Vedetään huumeita. Skarpataan. Tehdään töitä. Päivitetään sosiaalista mediaa. Pidetään yllä kaikki ok -kulissia. Huolehditaan toisistaan.

”On vahvistavaa nähdä rodullistetut hahmot kokonaisina ja lahjakkaina ihmisinä tekemässä siistejä asioita, joita mustien ja ruskeiden hahmojen ei perinteisesti ole nähty tekevän sarjoissa ja elokuvissa.”

Kuten asiaan kuuluu, kaikki on vähän epäselvää. Etenkin ihmissuhteet. Arabellalla on nykyaikaisen monimutkainen seksisuhde italialaisen huumediilerin Biagion (Marouane Zotti) kanssa, joka yrittää saada Arabellan lopettamaan huumeiden käytön. Tunteita näyttäisi olevan puolin ja toisin, mutta niistä ei voida tietenkään puhua. Jätetään kaikki avoimeksi.

Suostumuksen ja raiskauksesta selviytymisen lisäksi sarjassa on kyse rasismista, luokkanoususta ja sukupolvikokemuksesta. Jaksot ovat tiiviitä puolituntisia, joissa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu.

Coelin vapaat kädet näkyvät lopputuloksessa. On vahvistavaa nähdä rodullistetut hahmot kokonaisina ja lahjakkaina ihmisinä tekemässä siistejä asioita, joita mustien ja ruskeiden hahmojen ei perinteisesti ole nähty tekevän sarjoissa ja elokuvissa. Valkoiset ihmiset tuntuvat puolestaan täyttävän kiintiöitä, joihin rodullistetut hahmot on aiemmin sysätty.

Arabella ja Terry juttelevat kadulla.

Heti sarjan alussa Arabellalle käy kuten Michaela Coelille kävi. Arabella viimeistelee yötä myöten toisen kirjansa käsikirjoitusta. Deadline on seuraavana aamuna. Hän pitää tunnin tauon ja tapaa ystävänsä Simonin (Aml Ameen), joka on koko illan houkutellut häntä ulos. He päätyvät Ego Death Bar -nimiseen paikkaan.

Seuraavana aamuna Arabella kirjoittaa taas toimistossa. Deadlineen on ehdittävä. Olo on aika sekava. Kännykän näyttö on rikki. Päästä vuotaa verta. Eilisen illan tapahtumat ovat hämärän peitossa. Miten hitossa hän pääsi takaisin toimistoon?

Arabellan mieleen ilmestyy omituisia kuvia, joissa tuntematon mies tekee jotakin outoa, huohottaa ja hikoilee. Hänellä on isot sieraimet. Kuuluu hakkaavaa ääntä. Arabella kieltää itseltään kuvien todenperäisyyden. Unohtaakseen ne hän katsoo YouTube-videoita väärien mielikuvien syntymisestä. 

Kuvat eivät kuitenkaan lakkaa ilmestymästä. Arabella yrittää selvittää edellisen illan kulkua, mutta Simon vakuuttelee yhä, että kaikki on hyvin. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin Arabellalle väitetään. Joku valehtelee.

Kwamella ja Terrylla on vastaavia kokemuksia. Kwame raiskataan suostumuksellisen seksin jälkeen. Terry harrastaa kimppakivaa kahden miehen kanssa tietämättä, että he olivat suunnitelleet viettelevänsä hänet.

Michaela Coel kertoo I May Destroy Youn olleen kahden vuoden ajan hänen ainoa työnsä. Sarjan työstämisellä oli hänelle parantava vaikutus. Se, mikä alkoi traumasta, johti hänet tähän pisteeseen. Sarjan tekemisen aikana Coel pyrki lähemmäs ymmärrystä siitä, kuinka kehittyä, kasvaa – ja lopulta jatkaa eteenpäin.

”Toivon, että sarjan katsottuaan nukkuisi yönsä paremmin.”

Sarja on fiktiivinen, vaikka se perustuukin Coelin kokemuksiin. Hän teki taustatyötä ja haastatteli asiantuntijoita. Kokemuksia jaettiin myös muiden seksuaalisen hyväksikäytön uhrien kesken. Yhden toistuvan asian Coel huomasi.

”Trauman käsittelemättömyys. Jätämme sen sisällemme ja annamme sen paisua tavalla, jota emme pysty ennustamaan, koska sivuutamme sen. Sisälle jää paljon ratkaisematonta kipua, mikä on surullista.”

Coel toivoo sarjan saavan aikaan keskustelua.

”Olisi unelmien täyttymys, jos sarja saisi ihmiset puhumaan asioista, joista he eivät ole aiemmin puhuneet. Ajattelemaan asioita, joita he eivät ole aiemmin ajatelleet.”

I May Destroy You menee suoraan raiskauskulttuurin ytimeen, joka vaikuttaa meistä jokaiseen. Millaisia asenteita, toimintatapoja ja käsityksiä pidämme huomaamattamme yllä? 

Biagio hermostuu kuultuaan Arabellan raiskauksesta: jos olisit vahtinut juomaasi, sinua ei olisi raiskattu! Myöhemmin Arabella päätyy selviytyjien tukiryhmään: tulin tänne oppimaan, miten vältän raiskatuksi joutumisen.

Ilmeetön Arabella polttaa tupakkaa vihreässä valossa.

Juuri tätä on raiskauskulttuuri. Raiskauksen ja seksuaalisen hyväksikäytön normalisointia: kaikkihan sen tietävät, että baarissa on vaarana tulla tyrmätyksi. Uhrin syyttelyä: olisit ollut varovaisempi. Itsesyyttelyä: olisi pitänyt olla varovaisempi. Vähättelyä: maailmassa on nälkäisiä lapsia. Miestä ei voi raiskata: onko se edes mahdollista?

Sarjassa liikutaan myös seksuaalisen hyväksikäytön harmaalla alueella, jolla mikään ei ole selvää, eikä tällöin kukaan voi olla selvä. Harmaalla alueella onkin helppoa ymmärtää väärin ja olla ymmärtämättä sanoja, joissa yritetään määritellä rajoja.

Hahmojen kommunikaatiovaikeudet lisäävät monimutkaisuutta. Heillä on ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mitä sanotaan, mitä tehdään, mitä oikeasti tarkoitetaan tai mitä sillä hetkellä oikeasti halutaan. Ei välttämättä sanota ääneen tai suoraan, mutta odotetaan muiden ymmärtävän. Ei välttämättä uskalleta kertoa, mitä oikeasti ajatellaan, koska pelätään toisen reaktiota.

Nämä uskottavat ja moniulotteiset henkilöhahmot avaavat silmiä. He eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja. He ovat molempia tai jotakin siltä väliltä, kuten oikeassakin elämässä. He ovat itsekin kujalla siitä, mikä on sopivaa ja kunnioittavaa käytöstä, ja ovat haavoittuvia ja samaan aikaan vahvoja. Juuri nämä seikat tekevät heistä samaistuttavia. 

On hirveää huomata omien toimintatapojensa ongelmallisuus varsinkin silloin kun se ei ole ollut tarkoituksenmukaista. Kasvaminen ja oppiminen on epämukavaa. On kuitenkin lohduttavaa, että haitallisia käytösmallejaan on helpompi korjata, kun ne tiedostaa.

”Toivon, että sarjan katsottua nukkuisi yönsä paremmin.”

Coelin mielestä uhri tai selviytyjä voi pitää kiinni hyvin ymmärrettävästä ja oikeutetusta vihasta. Lopulta kuitenkin on kyse siitä, palveleeko viha sinua, saatko öisin nukuttua ja saatko elettyä rauhallista elämää. Sarjassa on enemmän kyse tästä kuin rikollisista. 

”Tämä ei ole sarja raiskaajista. Siinä on kyse ihmisistä, joilla on ollut tällaisia kokemuksia, ja siitä, kuinka he saisivat nukuttua paremmin öisin.”

Jutun taustamateriaalina on käytetty HBO:n tekemää haastattelua.

Juttu on julkaistu Tulvassa 2–3/2020.